keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Uusi hiustyyli

Postauksen aiheena on taas kerran hiukseni. : DD Kävin tämän kuun alussa kampaajalla jossa laitettiin uusi väri sekä vähän lyhennettiin hiuksiani. Olen päättänyt pitää tämän lyhyen poika tukan. En vaan enään jaksa hoitaa pitkää tukkaa, ja kun hiukseni on laadultaan sellaiset että takkuuntuu helposti. Joten mitä lyhyempi karva, niin sen parempi. 

Oon muutenkin ihan rakastunut tähän lyhyeeseen tukkaan, tuntuu niin kevyeltä eikä tarvitse ponnareita. <3 <3 Helpottaa myös hiusten pesemistä kun on lyhyet hiukset, ei vie niin paljon aikaa. ^^ Täytyy kyllä sanoa että kampaaja jonka luona olen käynyt nyt pari kertaa niin on tehnyt aina hemmetin hyvää työtä, ja hänestä on tullut mulle se vakio kampaaja. Nyt jo mietin seuraavaa väriä hiuksiin kun ens vuoden alussa meen uudestaan. x3 Seuraavalla kerralla on todennäköisesti kaks väriset hiukset. <3 

Muutamia kuvia uusista hiuksista: 

                                                                          


En ole koskaan pahemmin tykännyt violetista, mutta hiuksissa se toimii pirun hyvin <3 Tosi tämäkin väri on sellainen joka kulahtaa nopeasti, sillä hiuslaatuni on niin liukas. Pari hiusten pesu kertaa niin väri onkin jo kulahtanut kiitettävästi. 

Mutta onneksi suoraväri jonka ostin samalla kampaaja reissulla  niin on niin riittoisaa että pienestä putelista riittää jopa viiteen kertaan. Tämä on plussaa. <3 Itse kun usein lisään väriä hiuksiin, että väri pysyy kirkkaana tai sitten länttään color maskin hiuksiin. <3 Mutta on se hyvä kokeilla myös sellaisiakin värejä mistä en hirveästi tykkää. 

Juuri nyt tälläkin hetkellä tässä tätä postausta kirjoittaessa, mulla on suoraväriä hiuksissa vaikuttamassa. : DD Jotenkin saan hyvää tunnetta siitä kun suoraväri vaikuttaa hiuksissa. Se kun tuntuu niin ihanan viileältä ja mukavalta, toisin kun kestovärit joissa se ammoniakki aiheuttaa lämmön tunnetta ja joskus mulla jopa kirvelyäkin, mut johtui siitä että hiuspohjan iho oli hiukan rikki joistakin kohtaan. Mut enäähän en käytä kestovärejä vaan pysyn pelkästään suoraväreissä ja color maskeissa. Viimeiset 4 vuotta olen niitä käyttänyt enkä valita. <3 

Mulla kun ei hiuspehko ole paksummasta laadusta tehty, niin en halua että viimeisitken karvat tipahtaa kestoväreistä, tosin käytän vielä vaalennusia joten se on nyt ainoa mikä rasittaa mun karvaa, mutta suoraväri/color maski elvyttää ne vaalennuksen jälkeen. 

Eipä tässä enempää runoile mun tukasta, joten katotaan että mitä väriä/värejä mun karvassa on ensi kerralla. Mut nyt kuitenkin tämä violetti väri pysyy siihen asti kunnes menen uudestaan kampaajalle. <3 

                                                                       Mika_Chan

 

torstai 18. lokakuuta 2018

Karmivat Karnevaalit 16.10.2018 Särkänniemessä

Hellurei,

Tänä vuonna tuli piipahdettua tyttöystävän kanssa karmivissa karnevaaleissa Särkänniemessä. Päivä meni oikein mukavasti ja ilmakin oli ihan ok, tosin viileä mutta en ihmettele koska syksy. Aluksi päätin, että olisin laittanut cossin karnevaaleihin mutta sit tulin toisiin aatoksiin sillä en halunnut ottaa riskiä että asu ois likaantunut tai mennyt rikki. Mä kun niin rakkaudella varjelen arvokkaita cossejani. Joten mentiin sit ihan perusvaatteissa tapahtumaan. 

Aamupäivällä lähdettiin junalla kohti Tamperetta, menomatkalla vaihdoimme riksussa junaa, mutta takasin tullessa päästiin sitten ihan suoralla yhteydellä. Särkänniemeenkin oli ihan sopiva kävelymatka asemalta, itse kun välttelen busseja kaikin keinoin koska saan niissä aina paniikki/ahdistuskohtauksen + oon maailman surkein ihminen käyttämään busseja. (junilla kulkeminen käy helposti kun niitä oon käyttänyt sellaiset 15 vuotta.)

Hiukan petyin, kun saavuimme huvipuistoon kun vaan puolet alueesta oli käytössä tapahtumalle. Luulin että koko huvipuisto olisi ollut auki, mut no jaah. Eipä ollut. Mutta oli aivan ihania koristeita huvipuistossa, ja henkilökunta oli pukeutunut hienoihin asuihin. Eniten ihailin alueella liikkuvia zombeja, ne oli vaan niin lutusia. Itse tykkäsin koko ajan kuvata niitä, koska aivan mahtavia olioita. <3 ^^ Muutaman kanssa otin jopa selfien. 

                                                                
Photo by cookie_chan


 Katsokaa nyt et miten lutusia zombeja <3 <3 :3 Teki mieli halia, mutta zombeihin ei saanut koskea. ;_; Vähän sinänsä harmitti päivän aikana kun en laittanutkaan cossia, mut selvisin kuitenkin hyvällä mielellä päivän tapahtumassa vaikka oltiin waifun kanssa se muutama tunti siellä. Ei tässä iässä jaksa montaa tuntia olla huvipuistossa. Osa laitteistakin oli vaan käytössä joten käytiin muutamassa laitteessa waifun kanssa. Tornadossa tuli käytyä eniten sillä se on mun lemppari <3<3 

Harmitti kun trombi ei ollut käytössä, mut sentään tyrsky oli. Siinäkin tuli käytyä muutaman kerran ja testattiin uus vuoristorata Hype. Se oli aivan kamala laite, meinasin laatata ja pidin silmiä kiinni ajon aikana. Yleensä kestän kaikki hurjat laitteet mut hype oli ihan liikaa, ei ikinä enään hypeä. ;_; Vapisin jalkoja myöten sen laitteen jälkeen vielä pitkän aikaa. Waifukin näki sen että kuinka vapisin sen laitteen jälkeen. 

Photo by cookie_chan
                    

                                                                             
Photo by cookie_chan

Photo by cookie_chan

Karnivaali lookkini.
Kuvasin myös paljon matskua tapahtumasta ja kasasin videon niistä, video löytyy youtube kanavaltani. Tsekatkaa se mikäli kiinnostaa. Halloween on ehdotomasti suosikkini kaikista juhlapyhistä ja sitä rakastan juhlia. n malta odottaa että on Halloween, ja oon tosi iloinen siitä että tän kaltaisia tapahtumia järjestetään suomen huvipuistoissa. <3 

Ensviikolla on sitten tiedossa cosplaytanssiaiset Halloween teemalla Jyväskylässä, johon olen menossa waifuni kanssa. Cossitkin on jo päätetty, ja muokkaan asukokonaisuutta pienillä yksityiskohdilla jotka näätte sitten vasta tanssiaisissa. <3 

Ens vuonna sitten menen cossissa samaisiin karnevaaleihin <3 

                                                                      Mika_Chan

maanantai 8. lokakuuta 2018

Hiukseni vuosien varrelta

Heips!

Päätin nyt kirjoittaa postauksen hiuksistani jotka ovat vuosien varrella olleet niin monen väriset. Nykyään käytän pelkästään suoravärejä ja värimaskeja sillä ne eivät tapa hiuksia kun värit ei sisällä ammoniakkia tai muita myrkkyjä jotka kestovärit sisältävät. 

Suoravärejä olen käyttänyt vuodesta 2014 lähtien ja käytän niitä edelleen. En edes suostu käyttämään enään perus markettien kestovärejä mutta ensimmäisen kerran värjäsin hiukseni 13 vuotiaana ja siitä lätien olen värjäilyä harrastanut (teininä käytin markettien kestovärejä ja ensimmäinen värini oli silloin punainen, joka vaihtui tumman ruskeaan ja sitten lopulta mustaan.) Mustasta lähdin sitten vaalentamaan blondiksi ja se projekti oli helvettiä, hiukseni vaati useamman värinpoiston ja vaalennuksen. Hiukseni rasittui siitä projektista ihan älyttömästi ja oheni erittäin paljon. Luonnostaan minulla on ohuet hiukset ja myös laadultaan liukkaat. Suoraväreissä joudun väriä ylläpitämään siten että ainakin 1-2 kertaa viikossa joudun lisäämään väriä hiuksiin tai sitten käytän värimaskia jos haluan hoitaa värjäyksen nopeasti. Näytän teille nyt joitakin värejä joita hiuksissani on ollut, mutta tässä ei ole todellakaan kaikkia värejä joita olen hiuksissani käyttänyt mutta suurimman osan kyllä. ^^

Suoraväreissä on se hyvä puoli että ne sekoitetaan hoitoaineeseen ja sillä saa suoravärejä myös vaalennettua jos haluaa esim. jonkun pastellinsävyisen. Ensimmäinen suoravärini oli cybershopista ostettu stargazerin uv pinkki. Täydellinen pinkki jota nyt kaipaan erittäin paljon, sillä ko. väriä ei enään löydy cybershopin myymälöistä. ;_; Surullista!! Olen käyttänyt suoraväreistä mm. stargazeria, crazycoloria sekä herman's amazing:iä. Hiuksissani on pysynyt aina stargazerin värit paremmin. <3

En muista järjestystä että miten hiukseni on vaihtanut väriä, mutta kerron teille kuitenkin että minkä merkkisiä ja sävyisiä värejä on ollut hiuksissani tässä 4 vuoden aikana. <3 :3

Stargazer uv pinkki: 

                                                                             




Tämä pinkki on minulle se kaikkein täydellisin suoraväri, itkettää kun enään ei löydy uv pinkkiä stargazerin valikoimista. Ainakaan suomen myymälöistä. ;_; Jos joku tietää että mistä saa uv pinkkiä suoraväriä niin kertokaa mulle!! ;_;

Hiuksissani on myös ollut paljon eri sinisiä värejä ja silloin käytin crazycolorin suoravärejä ja sävynä oli jos oikein muistan niin mm. bublegum ja sapphire. <3 

Crazycolorin bublegum & sapphire:

                                                                          
Bubblegum



Sapphire





Sinisestä väristä totesin, että se ei sovi minulle joten en kauaa sitä väriä hiuksissani katsellut kunnes lähdin taas vaalentamaan. Sininen oli todella sitkeä väri eikä millään meinannut lähteä pois hiuksistani joten jouduin useamman vaalennuksen tekemään hiuksiini ja tietenkin kertojen välissä pidin pitkän tauon että hiukset ei tippuisi päästä. Mutta tulipa kokeiltua myös sininen väri. Täytyy myöntää, että eniten tykkäsin bublegum sävystä, se oli jotenkin aika söpö <3 

Seuraavaksi siirrytään sitten vihreään. Kyllä, minulla on ollut myös vihreät hiukset. Täytyy myöntää että olen aina inhonnut vihreää väriä mutta rakastuin väriin sitten hiuksissani. Minulla on ollut pariin kertaan vihreät hiukset ja enimmäkseen sellainen limen vihreät, jonka olin tumman vihreästä väristä hoitoaineella vaalentanut limenvihreäksi. Vihreässä käytin Herman's amazing:in apple greeniä ja väriin lisäsin hoitoainetta kiitettävästi että sain sellasen vaaleamman vihreän. Vihreä väri pysyi huonosti hiuksissani, sillä heti ensimmäisen shampoo pesun jälkeen hiukseni oli ihan kulahtaneet joten sinä aikana jouduin ylläpitämään väriä ainakin 2 kertaa viikossa lisäämällä väriä hiuksiin. Myös laitoin kerran väriä hiuksiin vaalentamatta sitä, jolloin lopputulos oli tummempi vihreä.. Olihan sekin ihan kiva. :3 

Herman's Amazing:in apple green: 

                                                                                   
Väri ilman vaalennusta hoitoaineella


Väri hoitoaineeseen sävytetty = limen vihreä

Ensimmäisen shampoo pesun jälkeen.





Nykyään vihreät hiukset on suuri rakkaus mutta ei kuitenkaan voita pinkkiä. ^^ Jossakin vaiheessa aion palata taas vihreään suoraväriin. 

Seuraavaksi siirrytään sitten hopeaan, joka oli KAIKISTA vaikein ylläpitää. Värjäykseen käytin Biozell Professional:in silver color maskia. Jotta sain tasaisen ja täydellisen lopputuloksen niin minun piti ensin hiuksiin tehdä kunnon vaalennus jotta pohjaväri olisi tarpeeksi vaalea ennen värimaskin laittoa. Hiuksen irasittui paljon vaalennuksesta kuten aina mutta silti ei karva räjähtänyt. Tykkäsin hopeasta vristä todella paljon ja tykkään edelleen. <3 

                                                                                 






Hopeaa väriä ylläpidin Fudgen hopeashampoolla jota olin kampaamosta ostanut. Käytin hopeshampoota useamman kerran viikon sisällä jotta väri pysyisi kirkkaana. Ja fudgen hopeashampoo oli kyllä parhautta siinä vaiheessa. Palaan kyllä jossakin vaiheessa hopeaan väriin uudestaan. <3 

Sitten mulla on ollut kaksväriset hiukset, eli otsatukka oli suoravärillä ja loput hiukset oli mustalla kestovärillä, mikä oli virhe siinä vaiheessa kun tein sen jälkeen taas vaalennusprosessin. Musta color maski ei pysy hiuksissani, joten piti kestovärillä värjätä musta osio. -.- Otsahiuksissa käytin mm. vaalean sinistä, limenvihreää sekä pinkkiä mutta nyt kuvia löytyy vain siitä kun mul oli sinimustat hiukset. ^^

Sininen suoraväri: crazycolor, bublegum
Musta kestoväri: Garnier Nutrisse Cream (deep black)

                                                                                


Kerran kokeilin myös LIVE:n shokkipinkkiä, jota en sitten tajunnut värjäysvaiheessa vaalentaa hoitoaineella vaan laitoin värin sellaisenaan täysin vaaleaan tukkaani joten lopputulos oli kyllä pettymys mutta myös oma virheen isinänsä kun en tajunnut tehdä hoitoaineeseen vaalennusta. 

Schwarzkopf:in LIVE color XXL shoking pink: 

                                                                           
Mainitsin postauksen alussa, että teininä minulla oli punaiset hiukset ja sanoin monesti kun vaihdoin punaisen toiseen väriin että en enään ikinä laita punaista väriä koska punapigmentti tarttuu kuin takiainen hiuksiin, mutta halusin kokeilla että miltä punainen väri näyttää hiuksissani vuosien jälkeen joten lähdin värjäämään punaiseksi Biozell Professional:in color maskilla ja sävy oli silloin chili pepper ja yllätyin että miten ihana punainen se värimaski oikein oli <3 Vaalennus oli sit taas aika työlästä kun halusin vaihtaa väriä ja todella usein vaihdankin lyhyessä ajassa vaikka pitäisi antaa hiusten levätä välillä. Mulla on vaan kova hinku päästä kokeilemaan aina uutta väriä että en malta kauaa pysya samassa värissä. ;_; 

Biozell Professional:in color mask, chili pepper: 

                                                                         

Ja nyt viime perjantaina kävin kampaajalla, josta tein aikaisemman postauksen niin hiusteni malli on muuttunut samoin kuin värikin, ylläri xD Joten tällä hetkellä hiuksissani on söpö pastellin pinkki joka on color maskilla värjätty. Olenhan jyrkästi kestovärejä vastaan. Mutta tämä uusi tukka on niin ihana <3 <3 

                                                                                     
Tässäpä teille oli vähän infoa hiuksistani ja niiden väreistä kuten myös se että mitä värejä ja merkkejä olen käyttänyt. Voi toki kysellä että mitä värejä kannattaa kokeilla mutta ottakaa huomioon että en ole expertti enkä mikään kampaaja varsinkaan kuin myös en asiantuntijakaan. Nämä mielipiteeni eri väreistä ovat tulleet omista kokemuksistami värjäysten aikana ja jokaisella saa olla oma mielipide asioihin ja sananvapaus tarkoittaa nimenomaan mm. mielipiteiden ilmaisua asioihin. 

Katsotaan että mikä on sit seuraava postauksen aiheeni. <3 

                                                                      Mika_chan

lauantai 6. lokakuuta 2018

Uus tukka ja flunssan kiroamana

Nyt taas uutta postausta, yllättävää että näin nopeasti teen jo uuden postauksen vaikka edellisestä ei ole pitkää aikaa. ^^ 

Tällä hetkellä kärsin karseesta flunssasta, mikä vie kaikki voimani että en jaksa tehdä mitään, edes cossiprojekteja johon nyt olisi motivaatiota. ;;u;; Limainen yskä on pahin asia tässä taudissa kun muutenkin sairastan astmaa. Öisin tulee huonosti nukuttua olotilan takia. -.- Mutta onneksi nenösumutin ja astmalääkkeet on nyt kaverit ♡ 

Olo on kuitenkin vähän parempi jos vertaa edelliseen muutamaan päivään, ainakin merkkinä se että paranen koko ajan päivä päivältä. Olisi kuitenkin mukavaa olla terveenä ens viikolla kun on valmistujaiset koulussa ja karnevaslitkin lähestyy kovaa vauhtia. >w< 

Mut nyt postauksen pääaiheeseen eli mun uuteen tukkaan, yuhuu!! ^^ ♡ Eli eilen olin pari tuntia kampaajalla, halusin ihan kokonaan uuden hiustyylin vaihtelun vuoksi + tukka värjättiin pastellin pinkiksi, värjäyksessä käytettiin värimaskia joka sit pesujen myötä haalistuu. En muutenkaan käytä enään ollenkaan kestivärejä vaan pelkästää suoravärejä/värinaamioita. ♡ ^^

Mutta ihaninta oli kuulla kun kampaajan henkilökunta sekä muutama muu asiakas kehui mun tukkaa että väri on herkullinen ja hiustyyli sopii mun kasvoihin. ;_; ♡ Liikutuin noista kommenteista ja tuli niin hyvä mieli. Ite en olisi uskonut että lyhyt tukka sopii mulle näin hyvin ja se tuntuu niin kevyeltä. ♡ Myös kerroksia lisättiin ja latvoja rikottiin mikä on mulle se tärkein asia hiusten leikkuussa. >w< Mulla on ns. poikatukka takaata ja edestä vähän pidempi sillä otsatukka. ♡ 

                                         
Rakastan tätä tukkaa!! ♡.♡


 ISOIN KIITOS tästä kuuluu waifulleni joka sponsas mulle tän nimpparilahjaksi ♡ ;;u;; Mulla on paras ja ihanin waifu ikinä joka omasta tahdostaan kustansi mulle kampaaja reissun >//w//< Mulla oli myös tosi taitava ja mukava kampaaja jonka kanssa höpisin niitä näitä kun se laittoi mun tukkaa~ :3 

Hankin samalla myös värimaskia jolla saan ylläpidettyä väriä pidemmän aikaa, sillä saan samaisen pastellin pinkin mitä mulle kampaajalla laitettiin hiuksiin tai sitten hiukan oransihtavan ruusukullan sävysen. ♡ 

                                           
Värimaski värin ylläpitämiseen ♡
 Nyt pääsen muotoilemaan tätä uutta tukkaa kivasti ^^ ♡ Tuun käyttää hiuslakan lisäksi myös hiusvahaa että saan tukkaa ns. pörheän näköiseksi pienen tupeerauksen lisäksi. Nykyään hairlekiinista on tullut mut vakiopaikka josta ostan hiustuotteita sekä käyn kampaajalla jos haluan jonkun uuden ja uniikkisen tyylin jota en itse osaa lähtee toteuttamaan. Useinmiten kun itse vaalennan sekä värjään tukkani. >w< ♡ 


Hiukset on ainoa asia josta pidön itseni ja sen takia panostan niihin sekä värjäyksen että tyylin myötä. Myös muotoilukin on tärkeää minulle. Myös tämän takia tykkään stailata wiguja ja muotoilla niitä. ♡ Nuorempana haaveilin kampaajan ammatista mutta se sit jäi kun kiinnostuksen kohteet vaihteli ja nyt löysin paikkani turvallisuusalalta. ^^ 

                                           
Got2b hiusvaha on parhautta ♡.♡


Got2b hiuslakka on kans hyvä. ♡
 Ite käytän vakio hiuslakkana syoss:en tai tresemmer:in lakkaa kun got2b:n lakka ei anna riittävästi pitoa liukkaisiin hiuksiini vaikka ostaisin sitä voimakkainta got2b:n lakkaa mutta nyt budjetin mukaan piti ostaa tämä. ^^ 

 Mutta sanonpahan vaan uudemman kerran että rakastan ihan sikana tätä uutta tukkaa ;;^;; ♡♡♡ Kertokaa toki että mitä mieltä olette ja otan mielelläni uusia väri ja hiusmalli ideoita vastaan kun nyt mietin että mitä tyyliä kokeilen seuraavalla kerralla!! :3 ♡♡ 

                               Mika_Chan

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Elonmerkkejä, kesätöitä, valmistuminen koulusta

Elossa ollaan. 

Olen edelleen aika epäaktiivinen blogini suhteeni kun en millään saa mitään hyviä ideoita mistä voisin kirjoittaa. Koko kesäkin olin pitkään aikaan kesätöissä joten silloin ei ollut aikaa kirjoitella mitään blogiin ja se että en jaksanut työpäivien jälkeen ajatellakaan mitään muuta kun lepoa ja rentoutumista. Harmittaa ihan sikana kun mulla oli määräaikainen työsuhde joka päättyi viime kuussa. Olisin mielelläni vielä jatkanut ko. yrityksessä. Kerrankin pääsin tekee mulle sitä unelma duunia ja olen juuri oikea henkilö alalle. Jokainen työpäivä tällä turvallisuusalalla on erillainen ja siitä mä just tykkäänkin. <3 : 3 Työkaveritkin on ollu aivan mahtavia <3 

Selvennän vielä että tein koko kesän vartijan töitä eri kokoisissa kaupoissa. Muutamia kiinniottojakin tuli tehtyy näpistelijöistä. ^^  Kiireinen kesä oli tänä vuonna töiden takia, mutta hyvä vaan että oli tekemistä ja palkka juoksi. : 3 Kesän aikana tuli käytyä parissa conissa: HypeConissa ja Animeconissa. Acon oli kyllä todella suuri pettymys tänä vuonna kun tieto kulki helvetin huonosti tapahtumassa ja ohjelmia jouduttiin perumaan/siirtämään. Itse olin ensimmäistä kertaa siellä info väkärinä. Oli ihan jees hommaa, mut mä oon ikuinen narikka lapsi coneissa <3 xD 

Viime kuussa olin ensimmäistä kertaa Tarconissa isotavara narikassa vuorovastaavana ja con oli pettymys mulle siinä suhteessa että perutuista työvuoroista narikassa _ei_ ilmoitettu narikka vastaavalle tai minulle vuorovastaavalle vaan kaikki ilmoitukset meni itse työkkäriin conissa. Toivon että ensi vuonna Traconissa tajutaan se että peruutus ilmoitukset työvuoroista tulee tehdä myös työpisteen vastaavalle eikä pelkästään työkkäriin!!! Kukaan ei ole mikään selvännäkijä. Peruutuksien takia yleisvänkäreitäkin sain narikalle vasta muutaman tunnin kuluessa, joten koko tämän paskan takia mun coni meni viikonloppuna pilalle. Kiitos teidän jotka ette osaneet ilmoittaa peruutuksistanne narikka vastaavalle. : )

Sain sentää veljeni kanssa kivoja kuvia conissa: 

                                                                     
Photo by Cookie_Chan


Photo by Cookie_Chan

Photo by Cookie_Chan

Photo by Cookie_Chan

 Kuvaaja: Cookie_Chan Muokkaus: Mika_Chan Asuramaru: Lumikki

Viime kuussa pääsin sentään suorittaa kouluun liittyvät loputkin koulutukset. Eli tkp:n ja kaasusumuttimen käyttökoulutukset sekä jv:n koulutuksen <3 Ens vuonna haen Yukiconiin jv:ksi. Tulevaisuudessa aioin vartijan töiden lisäksi tehdä myös jv:n hommia. <3 

Tässä kuussa on kans menoa ihan riittävästi näin työnhaun ohella. Perjantaina tapahtuu tukka, eli waifu kustantaa mulle nimpparilahjaksi kampaaja käynnin <3 12pvä valmistun koulusta kun saan tutkintotodistuksen joten on kiva saada hiuksetkin kuntoon ennen sitä <3 16 pvä on sit karmivat karnevaalit johon meen waifun kanssa cosseissa. : 3 <3 Ja loppukuusta kutsuu Jyväskylä sekä cosplaytanssiaiset. Olin cosplaytanssiaisissa viimeksi vuonna 2013 ja sen jälkeen en ole ollut koska ei oo hirveästi motivaatiota mennä mutta nyt tänä vuonna meen koska teemana halloween. Mun lempi juhla ikinä <3 <3 Toivon että ehdin saamaan uudet sarveni jotka tilasin alista viime kuussa kun ne tulee olemaan yksi osa asuani tanssiaisissa ja jopa karnevaaleissakin jos ehtii ennen sitä tulemaan. ^^ 

Ootan muutenkin alista useampaa pakettia samoin kuin eBaystäkin <3 Suurin odotuksen aiheena on myös se että kämpässäni valmistuu tän kuun lopussa kylppäriremppa ja jännällä odotan lopputulosta ^^ 

Tällä hetkellä nyt on aika stressaavaa ja ahdistavaa kaikkien tukihakemusten kanssa kelassa ja työnhakua, jos saisin vakkari paikan niin ois kyl niin unelma <3 Katotaan että miten tässä käy. Nyt olen vaan lomaillu, tehnyt työhakemuksia eri firmoihin ja aloittanut uusia cossiprojekteja. 

Uutta videota tulen kuvaamaan ainakin karnevaaleista särkänniemessä ja ehkä jotain klippejä myös tanssiaisista. Katotaan että mikä on fiilis ja motivaatio sinä hetkenä.

                                                                      Mika_Chan