lauantai 4. maaliskuuta 2017

Kuulumisia + videoiden tekoa.

Heissan taas!

Nyt päätin kirjoittaa taas uutta postausta, kun on aihekin mistä kirjoittaa. Aloitetaan kuulumisista, eli mulle kuuluu joten kuten ihan hyvää.. ainakin vähäsen vaikka henkisesti olen paskana masennuksen, vaikean ahdistus -ja paniikkihäiriön, luokkakaverin kuoleman ja tietenkin eron takia. ;_; (taustalla on myös jokelan kouluampuminen, jonka koin fyysisesti vuonna 2007.) Eli olen somessa vähän avautunut näistä asioista ja etenkin erosta joka sai mut entistä huonompaan tilaan henkisesti ja olo on entistä enemmän myös voimaton. ;;u;; uvu Elämäni ei ole ollut ruusuilla tanssimista.

Haluan tässä blogissa avatua vähän näistä asioista, että varsinki te.. jotka on jätetty pitkän seurustelun jälkeen niin pliis, laittakaa kommentia ja kertokaa omista kokemuksista ja tunteistanne että mitä ero teissä herätti. Oli se se positiivista tai negatiivista, niin ei haittaa. Mulle tää ero oli ensimmäin ero ikinä koko mun elämän aikana ja myös ensimmäinen suhdekin jota kesti melkein 4 vuotta. (huhtikuussa olisi tullut 4 vuotta täyteen. ) Mutta kumppanini, joka on nyt nykyään exäni päätti jättää mut päivää ennen hänen syntymäpäiväänsä.. eli 8.2.2017. (hänen syntymäpäivänänään olisi tullut 2 vuotta täyteen siitä kun oltiin kihloissa. ) Eniten mua tässä erossa nyt satutti se, että ko. ihminen sanoi eräitä lupauksia niin monesti ja miten kävi.. hän ei pitänyt niitä lupauksiaan + se että hän sanoi että ei ole voimia mihkään suhteisiin juuri nyt ennen kun hän jätti minut, mutta miten kävi..? Nykyään hänellä on uusi suhde.. itse en ollut sitten tarpeeksi hyvä hänelle, vaikka yritin kuinka tehdä töitä sen suhteen eteen että se toimisi.. mutta ei. 

Ja myös fyysisesti kehoni on alkanut reagoimaan kovaan ahdistuksee ja masennukseen siten.. että mulla on jatkuvasti paha olo ja että tekis mieli laatata. Mutta mitään ei tule ulos, olo on vaan sellanen. Voin kyllä sanoa, että tämä olotila on hemmentin rasittavaa ja ärsyttävää.. varsinkaan kun nykyään en pysty poistua kotoota että jos en muista ottaa ahdistus -ja paniikki lääkettä. -.- JA sosiaalisoituminen on se suurin haaste nyt elämässäni.. enkä uskalla enään juurikaan solmia uusia ystävyyssuhteita.. sillä olen niin monesti kaveeranut ihmisten kanssa jotka ovat sitten paljastuneet kaksnaamasiksi paskan puhujiksi. (joten nykyään en luota enään kehenkään. Ja olen aina varuillani kaikkialla missä liikun/käyn. ) Luottamus on jo kadonnut kokonaan, kun en pysty enään luottamaan ihmiseen joka jätti mut pitkän seurustelusuhteen jälkeen. 

Mutta mutta.. vaihetaan nyt aihetta muuhun. Eli olen pitkän "tauon" jälkeen saanut youtube kanavani eloon. Eli sinne on ilmestynyt neljä uutta videota ja kaksi niistä on makeup tutorial videoita. Niitä un edelleen pyydetään multa paljon ja ihmettelen että miksi. Mä en ole mikään ammattitaitoinen meikkaaja, vaan aloittelija. Tai no tuskin edes sitäkään! Videot kuitenkin löytyvät youtube kanavaltani nimellä Mika_Chan Cosplay. (Laitan vielä linkin tämän postauksen loppuun. ) Kertokaa toki sitten mielipiteitänne videoista ja laittakaa kommenttia. Risut sekä ruusut ovat sallittuja. Voin kyllä heti nyt tässä postauksessa sanoa makeup tutorial videoihin liittyen.. että laatu ei oo parhaimmasta päästä vaikka hyvällä järkkärillä kuvasin ne.. mutta kamera päätti kuvauksien aikana vetää omaa showta. Niin videoiden loppuosat jouduin kuvaamaan erillisellä otoksella. -.- 

Mut laitan tähän muutaman tuoreemman costesti kuvan: 

                                                                                  
Krul & Hello kitty <3 


Tulen piakkoin cossaamaan tätä queenia, kunhan saan cossin tilattua.

Olen kyllä tyytyväinen tähän Krulin meikkiin. <3 owo

Harvoin olen tyytyväinen mihkään kuviini. Nimim. itsetunto ongelmista ikuisesti kärsivä. Mutta tähän Krulin meikkiin olen tyytyväinen. <3 Tätä meikkiä tulen siis käyttämään vampire queenissa kunhan saan cossin tilattua tämän vuoden puolella.. niin pääsen kunnolla cossaamaan tätä ihanaa hahmoa. >w< <3 uvu Mäkyllä vihaan aina animemuijia koska ne on niin ärsyttäviä.. mutta Krulin lisäksi tulen cossaamaan muutamaa muuta animemuijaa jotka ovat siedettäviä ja söpöjä,eikä ärsyttäviä. ^^ uvu 

Btw, ketkä ovat muuten tulossa Tampere kupliiseen ja Tylyconiin? : 3 Itsellä on vielä iso ehkä Tampere kuplii, koska riippuu siitä että onko rahaa tulla Tampereelle asti. owo (Mutta yritän kaikin keinoin päästä kupliiseen.. koska haluan nähdä muutamia mulle rakkaita ihmisiä + on CMV:n kuvaukset ihanan mom rulin kanssa, itse olen siis Mikana CMV:ssä. <3 :3 ) Mika on se rakkaus mulle ja tehän tiedätte sen xDD 

Tylyconiin menen tekemään töitä, sillä pääsin narikkavänkäriksi. Joten kirjaimellisesti olen narikassa. : DD Tylyconissa en siis cossaa mitään, koska en ole potter fani + multa ei löydy minkään valtakunnan velho asua. owo Välillä on mukavaa olla randomina conissa, sulaudun tylsään massaan. Mutta jos bongaatte erään vihreen pään narikalta, niin tulkaa moikkaa. Se olen minä. Mut kun tunnistaan aina ainakin hiuksista. xD 

Mutta eipä tähän postaukseen nyt enempään!

Youtube: https://www.youtube.com/channel/UCSmQha5KWY1SieYhw0NsKdg
Instagarm:  _mika__chan_
Facebook: Mika Chan Cosplay
Snapchat: bocchan_ciel 

                                                                <3:lla Mika_Chan

8 kommenttia:

  1. Hei, tälleen varovaisesti tulen pitkän tauon jälkeen kysymään, että olisikohan mahdollista hieroa jonkunlaista sopua (joka minusta olisi todella mahtava juttu) ;___; Ymmärrän kyllä, jos et halua, mutta ajattelin näin varmuuden vuoksi tulla kysymään ja kun tuli niin pahamieli tuosta sinun tekstistä myös. >__< Siitä on monta vuotta, kun riitoihin ajauduttiin, mutta voin jättää sinut rauhaan tämän viestin jälkeen (jos, niin haluat). (Olen siis Laura Kiviniemi) :3

    VastaaPoista
  2. Moiks, saahan sitä aina kysyä. En vedä hernettä nenään heti jos tullaan kysymään että oisko mahdollista sopia riita yms. En oikein osaa sanoa, kun muutenkin ajatukset niin sekaisin yms. (Asioista joita tuossa postauksessa mainitsin..) Mutta voihan sitä yrittää olla sovussa, että etenis hitaasti. Muutenkin kun en osaa enään luottaa ihmisiin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ihan hyvin, enkä tarkoitakaan, että meistä pitäisi heti kavereita tulla uudestaan, mutta minusta olis tosi hienoa, jos osattais olla sovussa (kun on yhteisiä kavereita jne). Ei tommosen jälkeen varmasti ole helppo luottaa ihmisiin. D: Ja tosiaan hitaasti eteneminen on siis minusta ihan hyvä alku! ^_^ Ja kun siitä eräästä ihmisestä johtui aikanaan se riita, kun eihän sulla ja mulla mitään varsinaista riitaa silloin ollut. ;____; Kiitos, kun sain tulla kommentoimaan!

      Poista
    2. Niin, tiedän kyllä.. mutta itse en pitänyt siitä että ko. ihmistä haukuttiin kun sillä ei oo muutenkaan helppoo siis henkisesti yms. (mut nykyään en tiedä että miten voin suhtautua siihen ihmiseen kun se jätti mut ja samalla se kyllä sattu niin helvetisti..) Ja ole.. kiva että jotkut edes ylipäätänsä kommentoi mun blogiin. owo

      Poista
  3. Ja näin btw, saako sua pyytää facessa kaveriksi tai seurata instassa? :3

    VastaaPoista
  4. Voimia sulle oikeasti ;; itekin erosin joskus noin melkein 3 vuoden suhteesta mutta se vain tapahtui koska rakkaus muutui ystävyydeksi eikä enää sen isompaa. On kurja juttu kun entinen EXssä löyttää melkein heti uuden. Se aina sattuu ja laittaa ajatukset liikeelle, että rakastiko toinen oikeasti vai oliko kaikki vaan valetta? Aina nuo kysymykset herää ajatuksissa mut muista että kumppanisi rakasti sua täydestä sydämestä kerta kiloihin asti menitte. Aina suhteissa tullaan luvattua tähdet ja kuu taivaalta toiselle koska rakkaus.. ja rakkaus myös voi muutaa muotoa.
    Mutta voimia sinulle ;; elä vain päivä kerrallaa ja tee kaikea mukavaa ja nyt kun oot sinkku niin kaikki ilo irti siitä ;) ja tee kaikea mukavaa ja vietä kaverien kanssa aikaa.

    Toivottavasti kaikki asiat järjestyy ja sun olo paranee ja oot ihan helvettin voimakas ihminen kun taistelet masennusta ja ahdistusta vastaan ;; vaikka kaikki ei näe tai ymmärrä mut muista oot oman elämän sankari 💪🏼✨ voimia sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, kiitos paljon ;; ♡♡ Vaikka henkisesti olen ihan rikki kaikkien noiden asioiden takia joita tuossa postauksessa mainitsin, niin ei aio luovuttaa. Sillä en halua näyttää itsestäni sitä heikkoa puolta.

      Aah, voi ei!! Voimia sullekin. ♡ Tiedän, mutta silti mulla on nyt vaan niin ristiriitaiset ajatukset mun exään. Varsinkin kun mulla on yhä tunteita sitä kohtaa ja rakastan häntä edelleen. ;; Mutta kait tää tästä, saattaa mennä vaan todella kauan että pääsen yli tästä erosta.

      Poista