maanantai 27. helmikuuta 2017

Päiväni Helsingissä + kuulumisia.

Heissan, 

Päätin nyt kirjoittaa pienen postauksen eilisestä Helsingin reissusta. Eilinen päivä tosin alko siten, että aamulla oli ahdistuksen lisäksi pientä vitutusta lumisateen takia. Mä siis vihaan yli kaiken ulkona liikkumista lumisateessa. >w< Jotkut taas tykkää siitä, mutta minä en. Lähdin sitten lopulta siinä klo 11 junalla Helsinkiin, sinne saavuttuani  oli vähän parempi olo henkisesti kun pääsin pitkästä aikaa näkemään kahta ihanaa kaveriani!! <33 Ja siinä vaiheessa ei satanut lunta Helsingissä, kunnes myöhemmin päivän mittaan alko pyryttää. Ei ainakaa ollu kylmä!! Se oli pääasia, sillä itse olen aikamoinen vilukissa :DD 

Tuli sitten useammin tunnin ajan hengailtua kavereideni kanssa, pääsin viimeinkin pitkästä aikaan käymään Cybershopissa, josta ostin ripsiliiman ja vihreää suoraväriä. <3 Sillä toissapäivänä multa loppu sekä ripsiliima että vihreä suoraväri. ;;w;; Sain ainakin hyvänä ajankohtana ostettua lisää, nyt ei oo eään kriisi :DD Ja muutekin hiusväriä joudun vähän väliä uusimaan, varsinkin hiusten pesun jälkeen sillä väri haalistuu mun hiuksista jo ekalla pesukerralla todella paljon. 

Käytiin myös kavereiden kanssa kahvilla ja syömässä, sekä kierreltiin foorumissa ja kampissa. owo Oli muksaa myös kysellä kuulumisia kavereilta yms. Btw, kuvasin videon tuosta päivästä, mutta en ole ehtinyt editoimaan sitä, mutta eiköhän video ilmesty piakkoin Youtube kanavalleni. x3 (On aika elvyttää sekin eloon, kun en oo aikoihin mitään ideoita nyt tehnyt.. sillä ei oo vaan ollu motivaatiota ja jaksamista.. pahoitteluni siitä! ) 

Päivä kului aika nopeasti ja oli siis todella muksaa, kunnes lähdin sit siinä puol viiden jälkeen takaisin Hyvinkäälle. Ja kaverini jäivät jonottaa keikalle, johon he olivat siis menossa. (Toivottavasti nautitte keikasta!! <3 ) Täytyy sanoa, että olin hyvin väsynyt eilisen päivän jälkeen ja olen edelleen. (Koska henkinen tila on mitä on + raudanpuute ja univelka.. ) Yritän tosiaan piakkoin saada videon siihen kuntoon, että kehtaan julkasta sen someen. xDD Mun ääni on sit ihan järkyttävää videolla, ihan oikeasti on!! (En voi sietää mun omaa ääntä.. so sad. )

Tässä samalla pohdin, että milloin voisin kuvata seuraavan videon, varmaan kupliissa jos sinne pääsen. (Yritän päästä.. mutta kaikki riippuu aina rahasta. ;;w;; ) Muutenkin ois kaverin kanssa tarkotus kuvata OnS CMV, johon olen tekemässä kässäriä. ^^ owo Kuinka moni on tulossa kupliiseen? :3 (Ja mitä cossaatte, jos ootte tulossa?) Itse olen päivittänyt sekä cosplaysivulle ja instagramiini kupliin cossisuunnitelmani. (Toivon tosiaan, että löydän jostakin kengät sunnuntain cossiini, muuten joudun vaihtamaan toiseen cossiin, ;; uvu ) Mulle voi tulla sit rohkeesti juttelee jos haluaa, en pure vaikka saatan näyttää kärttyiseltä ja naama norsun vitulla. Mutta se ei tarkota sitä, että mulle ei voi tulla juttelee. Olen nykyään paljon varovaisempi ihmisten suhteen, sillä olen saanut niin paljon paskaa niskaa monilta kaksnaamasilta ja ahdasmielisiltä ihmisiltä jotka eivät vaivaudu hankkimaan omaa elämää. (Tosi surullista niiltä uusavuttomilta. ) JA muutenkin sosiaalisoituminen on tosi huonoa henkilökohtaisten syiden takia, joita en ala tässä kertomaan. 

Yuss, selkeesti en ole vielkää kykenevä olemaan koulussa, joten tämän viikon olen saikulla.. niin kuin olin viime viikonkin. owo Ainakin saan rauhassa selventää ajatuksiani ja kerätä voimia sekä henkisesti että fyysisesti. + Saan kuitattua univelkaani pois. Viime aikoina olen nukkunut todella huonosti ja muutama ihminen tietääkin että miksi. ^^ 

Helsingin reissusta, en valitettavasti ottanut yhtään kuvia joita olisin voinut tähän postaukseen lisätä. Kuvasin pelkästään videota, joten gomen minna. ;;u;; 

Tässä oli nyt tälläinen lyhyt postaus, btw.. kertokaa ihmeessä ideoita joista voisin ehkä postauksia tehdä sillä minulta alkaa ideat loppumaan!! ;;;u;;; Monet on tosiaan pyytänyt niitä makeup tutorial videoita, niin lupaa tehdä niitä sitä mukaan kun minulla on voimia ja motivaatiota tehdä niitä. <3 Olen liikkuttunut siitä, kun jotkut tosiaan pitävät meikkaustaidoistani vaikka en ole mikään ammattilainen siinä hommassa vaan ihan aloittelija. ^^ 

Seuraavaa postausta odotellessa!!

Facebook: Mika Chan Cosplay
Instagram: _mika__chan_
Snapchat: bocchan_ciel

                                                               <3:lla Mika_Chan 




keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Yukicon 2017 jälkipyykki

Heissan taas!

Eli Yukicon tuli ja meni. Tänä vuonna Yukicon oli minulle paljon parempi ja mukavampi mitä viime vuonna. Viime vuoden Yukicon meni suoraan sanottuna päin persettä useiden ahdistus -ja paniikkikohtausten takia ;_; Tänä vuonna sain pari kohtausta conin aikana, mutta kiitos lääkityksen.. niin kohtaukset eivät olleet niin voimakkaita. 

Olin siis myös tänäkin vuonna Yukiconissa vänkärinä, niin kuin viime vuonnakin. Tarkemmin sanottuna olin narikkavänkärinä isotavara narikassa. owo Vänkärinä olo on todella muksaa ja siitä saa kokemusta + vänkäreillä on hyvät edut conissa. (mm. ilmainen sisäänpääsy, ruokailu, pääsy green roomiin.. ) Nautin aina todella paljon, kun pääsen työvoimaksi johonkin coniin. Tämä Yukicon oli nyt viides tapahtuma jossa olin vänkärinä. Seuraava tapahtuma, johon pääsin narikkavänkäriksi on Tylycon, johon olen menossa ihan vaan omana itsenäni.. sillä en ole Potter fani + mulla ei ole potter aiheista cossia. owo 

Conissa minulla oli ensimmäistä kertaa lauantaina, eli yhden päivän aikana neljä työvuoroa.. ja voitte kuvitella että miten poikki olin sen päivän jälkeen. Olen edelleen, sillä en ole vielä täysin palautunut conin viikonlopusta. Eniten conin aikana jalkani kärsivät oikein urakalla. Sillä demoni Cielissä mulla oli sellaiset tappokorkkarit, jotka loppujen lopuksi aiheuttivat isot rakot päkiöihini. Voitte kuvitella sen tuskan, kun yritin kävellä sitten jotekun koko loppuconin. Kiitos ihmisille, jotka tulivat kehumaan Ciel cossiani, olen edelleen hämilläni ja liikuttunut. ;_; <3<3 

Vaikka cossitä puuttui paidan kauluksesta rusetti, koska se coni aamuna irtosi hakaneulastaan, enkä ehtinyt kuumaliimaamaan sitä takaisin, joten jätin koko rusetin sitten kaverin luokse sen päivän ajaksi. (nyt kyllä korjasin sen, kun pääsin kotiin.)

                            
Demon Ciel. Photo by Kyuu Eturautti
Eli kuvassa näkyy demoni Ciel cosplayni, näette samalla että millaiset tappokorkkarit aiheutti tuskaa ja rakkoja mun jalkoihin. ;_; Työvuorojen aikana oli tosi hankala isotavara narikassa liikkua tiskin takana noiden sarvien kanssa, sillä ne kolahti useita kertoja narikoihin. Siinä narikassa oli paljon vähemmän tilaa liikkua tiskin takana, kuin pientavara narikassa. + kun oli monta vänkäriä samaa aikaan työvuorossa. Onneksi sarveni säilyivät ehjänä. <3 <3 


Lauantaina siinä kolmen - neljän aikaan päätin, että nyt riitti näiden korkkareiden kanssa ja suunnistin pukkariin vaihtamaan toiseen cossiin, joka oli Yuma Mukami, Diabolik Lovers, More Blood - sarjasta. Kiitos eräälle tyttöporukalle, joka tuli kovasti kehumaan cossiani. ;_; <3 <3 (Vaikka sehän oli vaan sellainen casual versio, eli käytin perusvaatteita koska virallista cossia en ehtinyt saamaan coniin. ) Olen todella liikkuttunut ja hämmentynyt kehuista joita sain ja myös siitä että muutama ihminen halusi kovasti tavata minut ja eräs mainitse seuraavansa mun blogia ja lukevan sitä. <3 ;_; (olin sanaton tässä tilanteessa conissa ja meinasin alkaa itkemään liikutuksesta. ;_; )

             
Yuma Mukami - Diabolik Lovers, More Blood.
Yuma cossissa mulla oli sitten mukavemmat kengät, mutta silti oli tuskaa kävellä päkiöissä olevien rakkojen takia ;_; Kiitos myös sinulle eräälle Yui cossaajalle, joka tuli pyytää yhteiskuvaa. <3 <3 ;_; Olen otettu. Tähän voin myös mainita, että cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä!! : )) Mielelläni cossaan demoni Cieliä uudestaan niillä korkkareilla. (jotka ovat oikeasti Krul cossini korkkarit xD )


Mulla oli sitten lauantaina loppu päivästä pieni DL ryhmä. Kiitos mom ja baby bro, jotka ylipäätänsä jaksoivat mua ja mun valituksia. ;_, Rakastan teitä!! <3 <3 <3 Ryhmässä oli siis Yuma, Yui ja Azusa. <3 Mulla on aina paras DL squad <3 <3 , enkä vaihtais sitä mihinkään. DL perhe pitää aina yhtä! <3 Suuri kiitos myös kuvaajalle Tiialle!! x3 <3 

   
Azusa & Yuma Photo by Tiia


Sexy beast Yuma xDD Photo by Tiia
                                                                                   
 
Veljesrakkautta <3 Photo by Tiia
                                                                       
Yui & Yuma Photo by Tiia
                                                                                       
"I want your blood Yui" Photo by Tiia
Hyviä photoshoot kuvia saimme, lisää löytyy mutta kaikkia en tyrkkää tähän postaukseen. 


Sunnuntaina oli sitten kevyempi päivä mulla työvuorojen kannalta, koska mulla oli sitten vaan yksi neljän tunnin pituinen vuoro. Olin aika akwardina, sillä työvuorossa olin puoli cossissa xDD Muuten olisin läkähtynyt, jos oisin laittanut kokonaisen cossin päälleni. Onneksi en laittanut. ;_; Oli edelleen sunnuntainakin tuskaa kävellä rakkojen takia, mutta onneksi mulla ei ollut sinä päivänä korkareita. 

Työvuoron jälkeen suunnistin sitten uudestaan pukkariin laittamaan cossin kokonaan päälleni. Cossasin siis ylläri pylläri Mikaela Hyakuyaa, Owari no Seraphista. <3 (Mut tunnistaa siitä austa aika hyvin coneissa, koska cossaan ko. hahmoa niin usein. <3 xD Minkäs sille mahtaa, kun rakastan hahmoa ylikaiken <3 ) Kiitos te ihmiset, jotka kehusivat taas cossiani, itsekin rakastan mun uutta mika cossia, vaikka se viitta on välillä aika perkele. Astuin monta kertaa sen päälle conissa ;_; Onneksi se ei mennyt rikki. Mun ihana mom cossasi sitten Krulia ja meillä oli mukana myös Mitsuba ja Shinoa <3 Parhain OnS squad ikinä <3 <3 <3 ;;w;; uvu Moni tuli pyytämään kuvaa meidän squadista, joten kiitos tosi paljon!! ;_; <3 

                                                                             
Photo by Kyuu Eturautti
                                                                               
Photo by Tiia
                                                                                   
Löydettiin conista kaksi ihanaa Gurenia ;_; <33
                                                                                         
Son & his mom <3 Photo by Kyuu Eturautti
                                                                             
Mikaela Hyakuya cossini.
                                                                                     
Derp xDD Photo by Tiia
                                                                               
Mitsuba, Krul & Mika.
                                                                               
Mika & Krul Photo by Kyuu Eturautti
                                                                                       
Photo by Kyuu Eturautti
                                                                               
Photo by Tiia
                                                                         
Photo by Tiia
Siinä oli muutama kuva sunnuntain shootista xDD Kattokaa kuinka söpö mun mom oikein on ;;w; <3 <3 Ite oon tällänen akward peruna. :DD


Yukiconissa kävin myös nyt ensimmäistä kertaa meidokahvilassa <3 Cosplayisäni ja yhden kaverin kanssa. owo Vihdoinkin pääsin näkemään Ryunden ja sain sekä yhteiskuvan että halin häneltä. ;_; Nyt voin kuolla onnellisena <3 <3 Aion kokeilla hakea ensi vuoden frostiin butleriksi, rip me. xDD Haluun päästä vähän kokeilemaan butlerina olemista. 

                                                                                      
Me, Ryunde & my cosplay dad <3
Löydettiin myös Krulin kanssa ihana Ferid, mutta mulla ei ole nyt kuvaa siitä koneella, joten en voi laittaa sitä. ;_; Surullista. Anyway, tiivistettynä tähän loppuun vielä se, että tämä oli yksi parhaimmista coneista ikinä!! <3<3<3 Kiitos seuralaisilleni, ootte mahtavia ja rakkaita. En ikinä luopuis teistä!! <3 ;;u;; uvu 


Muistakaahan käydä seuraamassa näitä ihanuuksia instagramissa: 

Azusa Mukami: @__nordicfire.___ (unitato_ cosplay)
Yui Komori/Krul Tepes: @yui_chan247 (nekorinrin_cosplay)
Photographer Tiia: @pitsikeiju

Minut löytää somesta: 

Instagarm:  @_mika__chan_
Facebook: Mika Chan Cosplay
Snapchat: bocchan_ciel

Noniin, tämä postaus oli tässä näin, laita toki kommentia. x33 Seuraava conini on ehkä Tampere kuplii, joten sielä nähkäämme. <3 Minä yritän saada jalkani paratumaan rakoista xDD 

                                                                 <3:lla Mika_Chan