lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulu lähestyy

Heippa ihanaiset muwut! <3 

Jestas tätä kauheeta stressiä joulun suhteen! Oonko ainoa joka ressaa aina joulua? ;;A;; Tänään kun olin Reitan kanssa Willassa hieman ruokaostoksilla, niin kyllä minua alkoi kirjaimellisesti vituttaa ahdistuksen lisäksi se ihmismäärä vaikka Willa onkin iso paikka mutta silti! ;;A;; uvu Onneksi emme kauaa olleet siellä, tosin ensi viikon alussa täytyy käydä uudestaan tai sit reippaana herätä aattoaamuna aikaisin käydä kaupassa ennen kuin ne menevät kiinni klo 12 aikaan. >3< uvu 

Eilein tuli postissa iso kasa joulukortteja<3 Piristivät iltaani työpäivän jälkeen kun olin iltavuorossa. uvu Kiitos kaikille niille, ketkä lähettivät minulle kortin!<3<3 uvu Itsekin lähettelin kortteja sukulaisille, perheelle ja muutamille ystävilleni. Kaikille en voi lähettää koska ei riitä aika, sillä tässä on muutakin hommaa vaikka itsekin jäin nyt joulomalle, mutta joudun olee siten valmis että jos töissä tulee akuuttitilanne niin menen sitten sinne tuuraamaan. :33 Onkos jo lahjat hankittu? <3 Itse en osta lahjoja tänä vuonna kun lähetin joulukortteja, paitsi itselleni, parille todella rakkaalle ystävälleni ja Reitalle olen lahjat ostanut. <3 uvu Anteeksi, te muut joille en nyt mitään hanki, sillä mulla on rajoitettu budjetti! uvu Toivon, että ymmärrätte! ;;A;; <3 

                                                                             
Näyttelenpä teille rumaa naamaani x3 Kärsikää! xD
Ai, että rakastan tätä mun hiustenväriä! <3 ;;3;; Kerrankin sellanen unelmaväri hiuksissa josta olen haaveillut viimiset pari vuotta, mutta mulla ei oo aikaisemmin ollut munaa värjätä mutta sain sit pian sen rohkeuden siihen~~ uvu <3 Ja olen saanut positiivista palautetta että tämä väri sopii minulle! <3 Kiitos teille niistä sanoista! :33 


Hohhoijaa, kohta on joulusiivous tehty, Reita viel tuol imuroi ja moppaa keittiön lattian :33 Hiljaa hyvä tulee, viel kun tänne kertyy ihan älyttömästi pölyä ja kissankarvaa koska kaks kissaa viel meidän lisäksi~~ uvu Karvatassuja! <3 Tämä on myös nyt ensimmäinen joulu kun emme laita kuusta ollenkaan, ihan sen takia kun kissat kaataisivat sen. Viime vuonna Sepi kaatoi kuusen nurin, onneksi koristeet eivät menneet rikki!! x33 Laitoin kumminkin jouluvalot olohuoneen ikkunaan, ja joululiinoja pöydille että on edes vähän jouluista tunnelmaa! <3 Ensi viikolla täytyy tosin käydä ostaa tuoksukynttilöitä, etenkin tuikkuja sillä rakastan polttaa kynttilöitä pimeinä aikoina ja etenkin jouluna! <3 :33 Mites te? 

Huomenna pitäisi käydä Keravalla hieman tuttavan luona käyumässä muutamaksi tunniksi, en muista että milloin viimeksi olisin käynyt siellä. Joten nyt on aika käydä! <3 Olen kiltti tyttö ja vien Hyasintin lahjaksi kun niin halvalla sain ostettua sen Willasta, alle neljällä eurolla! <3 uvu Olisin ostanut itselleni kotiin myös mutta en sit viitsinyt koska kissat -_- 





Lyhyesti voisin sanoo, että mun fiilis joulun suhteen on ehkä sellset 40%. Mua vaan alkaa ahdistamaan ja ressaamaan se jatkuvat hössötys joulun aikana eli kaupassa käynnit yms. Joulu on kyl muuten hyvä juhla, mutta itse en niin pahemmin välitä siitä niin paljoa mitä joskus pikku pentuna, silloin olin aina niin kikseissä joulun aikana. uvu Mitä vanhemmaksi tulee niin sitten ne mielipiteet muuttuu asioiden suhteen. Mites teiän fiilis joulun suhteen? :33 Kertokaa toki minulle! <3 Haluan kuulla! :3 <3 uvu 

Eipä tässä nyt sen enempää, seuraavan postauksen teen joulun tai uudenvuoden jälkeen! <3

Ensi vuonna taas uudet kujeet! <3 

TOIVOTAN KAIKILLE LUKIJOILLENI, YSTÄVILLENI, SUKULAISILLE JA PERHEENJÄSENILLE OIKEIN RAUHALLISTA JA IHANAA JOULUA & RÄISKYVÄN VÄRIKÄSTÄ UUTTA VUOTTA 2015 <3<3<3 ;;A;;                                                                            

tiistai 2. joulukuuta 2014

Heippa ystäväni <3 

Ohhoh, nyt eletään jo joulukuuta! <3 uvu Mihin tämä aika on oikein mennyt? ;;v;; Mut anyway, huomenna tulee veronpalautukset tilille niin pääsen tilaamaan taas kaikkea kivaa eBaystä. <3 uvu Sillä pitää tilata yks cossi, takki, kengät, bindereitä, pari peruukkia ja mahdollisesti viel lolitamekko, vaikka ehin sen tilaamaan myöhemminkin. <3 uvu Mutta nuo muut pitää saada ennen seuraavaa conia joka on Frostbite <3 

Cosplay on kallista ;__; Vaikka jokainen harrastus maksaa jonkin verran~~ ^o^ uvu Toivon, että näen nyt tulevassa Frostissa paljon kavereita ;;u;; Itse tosin oon tavallaan conissa pari päivää koska lauantaina pääsen vasta alkuillasta coniin sillä päivä menee Tuusulan kirkossa sillä siskon häät <3 ;u; Olen kyllä onnellinen hänen puolestaan ja osasinkin odottaa että tämä päivä koittaa ja vieläpä ystävänpäivänä <3 :33 Tällä kertaa Frosti tulee olemaan mulle nyt sellainen coni jossa en jokapäivälle pidä eri cossia päällä vaan perjantai ja lauantai menee samassa cossissa ja sunnuntaina on sit eri cossi + ylläri ylläri, pidän taas Kuroshitsujimiittiä <3 ;33 Saapi tulla ottamaan sitten kuvia ja moikkaamaan! <3 uvu Perjantaina pidä Reitan kans myös erittäin pientä miittiä jossa on tällä hetkellä vaan kolme osallistujaa, minä ja Reita mukaanlukien ;_; uvu 

Teille tiedoksi vielä, että tässä ovat Frostbiten cossini: 

PERJANTAI & LAUANTAI: 

                                                           
Jesse Andersson - Yu-Gi-Oh Gx
SUNNUNTAI: 


                                                                        
Alois Trancy - Kuroshitsuji/Black Butler
Noissa cosseissa minut bongaa Frostissa <3 :33 Tulkaa ihmeessä moikkaamaan ja ottamaan kuvia. Ihan rohkeasti vain, en mä nyt niin pelottava ole :33 Sillä saan yhä aina conin jälkeen facebookissa yksäriä siitä kun joku on ihallut mun cossia jossakin conissa mutta ei oo uskaltanut tulla puhumaan tai ottamaan kuvaa. ;;w;; C'mon ihmiset! Itse aina ilahdun siitä kun mulle tulla juttelemaan ja kehutaan hyväksi cossaajaksi yms. <3 Positiiviset kommentit piristävät aina! uvu 


Yh, asiasta toiseen. Pitäisi blondata tämä järkyttävä juurikasvu hiiteen ;__; Onneksi pääsen pian ostamaan vaalennusaineen sitä varten ja tällä viikolla käyn ottamassa mm. toisen huulikorun, uh ah <3 <3 Sit mulla on SNAKEBITET <3 Siitä tulikin mieleen että mun pitää ostaa häivekorut crazy-factorysta ennen conia :DD Samalla voisin tilata lisää venytyksiä. <3 :33 

Olen tässä nyt aika ahkerasti harrastanut kuvanmuokkausta, kun olen ladannut erilaisia muokkausohjelmia kännykkään. <3 :33 Tykkään eniten siitä lumisade muokkauksesta <3 :3 Tässäpä on muutamia muokattuja kuvia: 

Takano Masamune - Sekai Ichi Hatsukoi
                                                             
Aidou Hanabusa (Minä) & Kain Akatsuki (Laura) - Vampire Knight
                                                                    
Madoka? Maybe :33
                                                                              
Ciel (Minä) & Alois (Annika)  - Kuroshitsuji/Black Butler
                                                                                  
Rakastan pinkkiä! <3 ;u;
                                                                                     
Alpakkani Chii <3 ;u; Eikös se ookki söpö? ;;v;;
                                                                                       
Hewwo ^3^/
                                                                                
Up and down bocchan xD
                                                                                     
Joskus mul oli vaaleensiniset hiukset x_x
                                                                                      
Demon Ciel <3
  Siinä oli muutamia kuvia, toivottavasti on siedettäviä xD Yhyyyh, oon niin kikseissä sen toisen lävistyksen suhteen <3 ;u; Loppuviikosta aattelin mennä ottaa sen :33 En ressaa, kun tiedän ettei se satu. uvu 


Nostalgiaa, katselen Reitan kanssa Mulan 2:sta <3 <3 <3 itku ei oo kaukana koska tulee niin lapsuus mieleen ;_; <3 Huomenna olisi taas työpäivä, mutta lyhyt työvuoro eli vaan 4 h jonka jälkeen suuntaan Reitan kanssa kaupungille ostoksille. :33 Täytyy ostaa jouluksi ruokaakin valmiiksi pakkaseen sillä mua ärsyttää ja vituttaa ne ruuhkat kaupoissa vähän ennen joulua ;__; 

Mutta eipä tässä sen enempää, vaan mie keskityn nyt tämän elokuvan katsomiseen :3 <3 Kunpa pääsisi myös pian photoshoottaamaan! ;;A;; <3 <3