keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Heippa nasut~ <3 Joulu tuli ja meni, ja mulla ei ollu yhtään jouluinen fiilis. Ollut moneen vuoteen. ;;3;; Mut onpahan ainakin loma! <3 Se on tärkeintä mulle~ Tänään ei oo tullut tehtyä oikeastaa mitään muuta kun nukuttua ja laiskoteltua~ uwu >3 Pitää kerätä voimia ensi vuodelle, että jaksaa taas raataa töissä XDD 

OMG<3 Oon ihan kikseissä tääl ja odotan frostii niin innolla! Sillä sinne tulee kunniavieraaksi Kappei Yamaguchi<3333333 Mm. ääninäytellyt Inuyashassa, L:ässä ja Kaitou kidinä <3333 Itketään ihan onnesta mun muwun kanssa!! ;;u;;  Joten helmikuuta ja frostia odotellessa!! <333

Mutta vaihetaanpa aihetta, eilen tuli vietettyä rento päivä muwun kanssa. Otin sit muutaman jouluisen kuvan~ :33 Kissakin pääsi yhteen kuvaan~ <33 

                                                          
Jouluinen Aidou-senpai~ x33

Tällä kertaan laitoin Aidou cossini päälle~ x33 Yksi lempihahmoistani Cielin lisäksi <33 Viime vuonna otin Cielistä jouluisen kuvan, mutta tänä vuonna sitten vaihdoin hahmoa. uwu >3 (btw, tuossa lasissa on punaviiniä, ei mehua XDD )

Seuraavassa kuvassa on Aidoun lisäksi Sepi-kisu <33333 Hänen ilmeensä on aika vakuuttava XDD 

                                                      
Aidou-senpai & Sepi x33

 Diipadaapa, frostissa ois tarkotus ottaa tuo cossi käyttöön, pitää vaan hieman korjailla sitä kun koristetimantteja on irronnut ja hävinnyt jonnekin päin suomea. ö-ö Mutta tällä kertaa olen niin fiksu, että liimaan ne kontaktiliimalla, niin pitäis kyllä pysyä. Napitkin oli niin surkeesti ommeltu, että nekin on alkanut tippua. ~ Joten täytyy nekin ommella uudestaan kiinni. x33

Toivottavasti teidän joulu on mennyt hyvin nasuset! <3 Vaikka varmaan kovinkaan monella ei ole ollut joulufiilista. ö-ö Ja ainakin minusta on todella tympeää, että nyt ei jouluna ole lunta, (vaikka siis en lumesta tykkään yhtään, mutta jouluna sitä pitäis kyllä olla.) vaan pelkkää vesisadetta~ ;;u;; Jos ei tuu nyt muutoksia säähän, niin taitaa uusi vuosikin mennä ihan lumettomana. ;;3;; Mahtaa olla sitten vaikeuksia ampua raketteja. D:: 

                                                                         
Aidou ottaa huikkaa~ XDD
Tajusin just, että mullahan on enään 1 VIIKKO lomaa ja sit takaisin töihin~ Onneksi on vaan pari päivää töitä ja sit taas viikonloppu. x33 Ja ai niin, loppiainenkin on vapaa, joten 3 pvä vapaata<33333 Siinä ajassa ehtii kuitata univelkaa~ :33 

Hmmmh, huomenna menen vierailulle porukoiden luokse~ Toivottavasti mun muwu pärjää muutaman tunnin yksin, kun hänellä on aina niin äärettömän kova ikävä jos ollaan edes pienen hetken erossa toisistamme. ;;u;; Myönnän, mul on sama juttu. D::

Mutta onhan se kumminkin hyvä, että käy sukulaisilla näin joulun aikaan. En viitsi homehtua pelkästään kotona, vaikka mulla oiskin mitä parasta seuraa!! <33333333333 Täytyy vähän ajatella muitakin~ uwu >3 

Mutta minäpä lopetan tämän päivityksen tähän, ja toivotan teille Hyvät Joulut ja rattoisat uudet vuodet!! <3333333333333333333333

Bocchan_Ciel

maanantai 23. joulukuuta 2013

Miten must tuntuu, että mä oon ainoo jolla ei oo ollenkaan joulufiilistä? Ja huomenna on jo joulu..? Ei ees näytä siltä, kun ei oo ollenkaan lunta~ Sataa vaan vettä ja tuulee kylmästi. Ite en odota muuta joululta, kun saa olla vaan lomalla, ei tarvii ajatellakaan edes työasioista tai saati sitten olla töissä~ Parasta on myös se, että saan viettää joulun mun rakkaan kanssa! <3 uwu >3 

Tänään tuli hirman siivoskeltua aamupäivällä, ja sitten iltapäivällä käytiin muwun kanssa vielä kaupungilla~ En ole siellä nyt sen kummemmin viihtynyt, koska ruuhkaa joka paikassa. Hmmh.. sitä se joulun aika teettää, mua alkaa nykyään vituttamaan ihan pienetkin ruuhkat. Ja vielä enemmän se, että ihmiset vittu tukkii aina kulkutiet rupattelemalla jollekin toiselle ihmisille, eikä tajuu väistää oma-aloitteisesti vaan pitää itse aina sanoo jotain~ Perkele, sanon minä. 

                                                                      
Miten saan, mun hiuksista paksummat..?
Kertokaas mulle, että miten saisin mun superohuet hiukset paksummiksi..? Mua kun niin ottaa kaaliin, että kun hiukset on niin ohuet. En voi ees pidennyksiä käyttää, kun ne klipsit paistaa mun hiusten läpi~ uwu Sen tiedän, että värjääminen on hyvä jättää nyt hetkeksi poies, kunnes hiukset on paremmassa kunnossa~ Joten PLIIIIIS, kertokaa mulle vinkkejä että miten hiukset saa paksummiksi ;3;


Sain muuten kokonaan valmiiksi mun Misaki Takahashi-cossini~ uwu >3 Tosin, peruukki on kyl niin paskaa kuitua, että se aiheuttaa mun korvien taakse punoitusta. ;;3;; Mut kyl sitä voi pitää päässä. Länttää varmuuden vuoksi seuraavan kerran laastarit korvien taakse XDD

                                                                    
Misaki Takahashi - Junjou romantica
Tilasin muuten yks päivä uuden kangasjulisteen urumista<3 Oli pakko, koska houkutus oli niin suuri ja se sarja <33333333 Cossaan ko. sarjasta frostissa sunnuntaina Aidouta~ uwu >3 


Aidou Hanabusa-cossini Vampire Knightista~
                                                                  
Zero Kiryu & Kaname Kuran - Vampire Knight <3
   Joten Vampire Knight-fanit, saa tulla halailemaan frostin sunnuntaina :33 Aidou ei pure, tai ainakaan kovaa~ >3     


                                                                
Olen pallokalamursu <3
  Yritin tos kuvassa kyllä söpöillä, mutta ei oikein onnistu mun kohdalla XDD Onnea niille, ketkä söpöilyn taitaa~ >3 Mutta minäpä menen tästä syömään jäätelöä, jep läskeilen taas XD Ensi kertaa, heippulis nasut <33                                          

perjantai 20. joulukuuta 2013

Hihii, mulla alkoi eilen loma<3 Nyt voi levätä ja olla ajattelematta työasioita, mulla on ollukin hieman stressiä tässä viime aikoina ;3; Mutta nyt ei tarvii hetkeen ajatellakaan niitä, vapaus! <3 En olekaan sen takia nyt päivitellyt blogia, motivaatiokin on ollut jossakin päin maailmaa kävelyllä. uwu

Olin tuossa viime viikolla cosplaytanssiaisissa mun muwun ja muutaman kaverin kanssa<3 Oli kyllä kivaa, vaikka hieman petyinkin siihen tilaan missä ne pidettiin~ Ihmisillä oli kyllä upeita asuja, katselin sitten hieman kateellisena niitä. Itse olin cielinä, koska se oli oikeastaan ainoa hahmo jolla on aristokraattiset vaatteet. x3 Mun rakas oli Usami Akihikona, Junjou romantica sarjasta~ Suzuki-san oli kans mukana hänellä minun lisäksi XD Tosin se nalle on mun, mutta hänellä lainassa. uwu Tanssiaisissa oli myös mukavaa ohjelmaa ja siel oli ruokaakin tarjolla!<3 Myös kuvauspalvelukin oli siel yhessä nurkassa, niin pääsi sitten taas kuvattavaksi. x3 

Hehkeää~ <3
                                                     
Sebastian oli valepuvussa XDD
                                                              
x33
                                                                        
"Yes, my lord"
Täytyy kyllä sanoa, että ihan hyviä kuvia tuli kuvauspalvelussa. Paitsi ne musta otetut lähikuvat oli ihan hirveitä, niin niitä en tänne laita XD Häiritsee ihan sikana, kun mul ei ollut kuvissa piilareita. Tai olihan mul silloin kun mentiin tapahtumapaikalle, mut sit alkoi silmät vuotamaan ja näin aika huonosti, niin piti ottaa ne sitten poies. uwu 

Tanssiaiset kesti johonkin varttii vaille kahteentoista illalla, mut me lähettiin aika aikaisin pois, koska väsymys iski ja kun viel muwulla oli bindaukset aika tiukalla niin hänen oli hieman hankala hengittää. ö-ö Ja siinä sitten olin itsekin aika huolissani, mutta selvittiin sitten kotiin asti hengissä. 

Mutta vaihetaanpä hieman aihetta! Hieman harmittaa kun en nyt Yukiconiin saanut lippua, mutta eipä se enään harmita kun mul on muita ihania suunnitelmia silloin~ <3 Ihihihiii. uwu Mutta frostiin olen sitten menossa, onneksi on ikää. x33 Mutta toivotaan vaan että se on vaan tämän yhden kerran K-18. Katselin hieman frostin ohjelmaa, niin eipä ole mitenkään hääppönen. ö-ö Cossitkin oon jo päätetty, että mitkä laitan frostiin. x3 Toivon vaan että mun yks tilaamani cossi ehtis tulee ennen helmikuuta, nimittäin kaito kid-cossini! <3 Pakko cossata sitä, ja kun oon ihan rakastunut Magic Kaito-sarjaan kun toi yks aivopesit mut siihen! ;;3;; uwu

                                                               
Kaito kid - Magic kaito
Eniten mulle tuo päänvaivaa toi monokkeli. Mietin, että miten ihmeessä saan sen tehtyy. Täytyy kai muutenkin hieman käyttää inspiraatiota~ Toivottavasti saan sen ennen frostia tehtyy valmiiksi, muuten joudun cossimaan kidiä ilman monokkelia! ;w; Sain myös tilaamani pistoolin kid cossiin~ Sillä voi ampua kortteja XD Testasin sitä eilen ja eipä ne kyllä kovin pitkälle lentänyt. ö-ö Äänitehosteet on ainakin mukana. uwu
Mutta minäpä alan lopettelee tätä päivitystä koska pitänee valmistautua lähtöön. Täytyy mennä kaupungille hoitamaan asioita ja hieman shoppailemaan <3 Kyllä, otan kaiken ilon irti lomastani! <3333333

Bocchan_Ciel    

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Nyt sain pierastua taas hieman aikaa, jotta pääsen päivittelee blogiani<3 x3 Mitä tällä kertaa kertoisin...? Aloitan vaikka viime viikonlopusta! x3 Elikkä oli yks parhaimista viikonlopuista ikinä, Annika tuli mun luokse koko viikonlopuksi! <3 ;w; Eli vietettiin sitten kolmistaan viikonloppua, eli minä, annika ja cris :3 

Lauantaina mentiin sitten cossit päällä kaupungille, kerättiin ainakin katseita hyvinkin paljon. XD Itse cossasin siis Cieliä ja Annika oli Alois<3 My sweet Alois! <3 ;w; Cris toimi sitten kuvaajana, koska hänellä ei ollut seba-cossia, vielä. ö-ö Käytiin sitten pyörähtämässä Willan kauppakeskuksessa, askartelukaupassa ja kirpparilla. Otettiin myös kuvia ja kuvattiin video. x3 Siitä tuli aika cool XDD Video löytyy facebookista, joten en lataa sitä tänne enään erikseen. XD 
                                                                  
Osaan olla edustava xD
                                                                      
Ole! My sweet Alois<3 :3
                                                                  
Ciel & Alois shoppailemassa! x3
                                                                         
"Hmmmm..?"
                                                                        
"Alois, what are you doing?"
                                                                  
DERP XD
                                                                
"Sebastian, where is my tea..?"
                                                                   
Hehkeää XD
                                                                     
Tykkään hyvin paljon tästä kuvasta, vaikka itse siinä komeilenkin XD
Kun sit saatiin kuvattua video ja otettua kuvat, niin mentiin sitten Joonatania vastaan juna-asemalle. x3 Hän oli seurassamme sellaset 4-5 tuntia, kunnes lähti kotiin. Käytiin sit nelistään myös hesessä syömässä, jonka jälkeen lähettiin mun luokse. x3 Kyllä ihmiset vähän kattelia meitä hesessä, etenkin mua ja annikaa XD Tais siin vaiheessa yks randomi huutaa meille, että kyllä teillä on hienot vaatteet, kun kuvattiin sitä meiän videoo. x3 Oli kyl siin hieman pokan pitämistä, vaikka kyllähän se kommentti piristi meidän päivää todella paljon! <3 


Yh, toi mun ciel-takki on kui teltta mulle! ;u; Ilmankos kun näytän niin leveeltä ja läskiltä noissa kuvissa! ;3; Täytyis hieman kaventaa takkia, mutta en ole varma että osaanko. Menis kumminkin ihan vittuiksi, jos ite alan kaventaa sitä ;w; Sit tulis kyl itku ;__; Täytyy pyytää jotain kaveria auttamaan sen kaventamisessa. 

Ja mikä mua vaivaa..? Kovasti tekis mieli värjätä hiukset jo nyt pinkeiksi, mutkun mul ei oo viel väriä ja sit kun hiuksetkin on aika huonossa kunnossa, niin niidenkin pitäis leävätä jonkin aikaa. ;w; Ohentunut vähän turhankin paljon, kohta räjähtää viel mun koko karvoitus! ;w; Täytyy vaan kestää olla jonkin aikaa blondi, vaikka positiivista palautetta siitä onkin tullut että blondi sopii mulle. x33                                                            
                                                                      
Phuuuh.. tuntuu jotenkin siltä, että oisin jo loman tarpeessa. Ei vaan jaksa, veto ihan poissa, etenkin töiden jälkeen ;w; Mut täytyy vaan jaksaa viel jonkin aikaa, joululoma onkin mulla sit vasta seuraava tiedossa oleva loma ;u; Muutenkaan en ole mikään aamuvirkku. Onneksi viikonloppuisin saa kuitattuu tota univelkaa x3 Joten viikonloppua odottellessa! <3 Perjantaina tulee kivasti viel frostiin liput myyntiin, palkkapäivänä! <3 Aika osuvaa hei! :33 


Pitäis saada vielä se hemmetin lippu hommattua Yukiconiin! Kun eipä ole vielkään auennut verkkokauppa sinne, perkele! *rageeeeeeh* Pelkään, että en saa ajoissa ostettua sitä lippua, mulla on aina sellanen pelko että ne loppuu. ;w; Kuulostaa varmaan teiän mielestä aika hölmöltä, mutta en voi sille yhtikäs mitään! ;3; 

Joten aina kun meen johonkin cosplay-tapahtumaan, niin tilaan hyvissä ajoin lipun ja varaan majoituksen hotellista, että varmistan aina sisäänpääsyni ko. tapahtumaan. x3 Vituttaa vaan suuresti, kun ens frosti on K-18! (vaikka kyseessä on siis pelkkä testi.), niin silti ottaa päähän kun suurin osa mun cossikavereista on alaikäisiä! Silti kyl oon menossa frostiin, koska poikaystävä haluaa mut sinne. Aluksi päätin olla menemättä sinne mut sit toi yks sai ruinattua mut mukaan. ö-ö 

Mutta lopettelen nyt tältä  iltaa, seuraavaan kertaan taas nasuseni! <3 

~Bocchan_Ciel
                                                         
                                                                   

 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Vihdoikin ehdin nyt kirjoitella taas blogiani, on ollut niin kiirettä että en ole ehtinyt vähään aikaan kirjoittelemaan. ;w; Aika on mennyt töissä ja sen jälkeen ei ole jaksanut ajatella oikeastaan yhtään mitään. ;3; Mutta juu, cosplaytanssiaisia odotellessä ja muutenkin joulua. <3 :3 Joulukuussa täytyy muutenkin tilata eBaystä pari peruukkia ja Kaito kid-cossi. Tarkoitus olisi frostissa yhtenä päivänä cossata kaito kidiä<3 :3 Muita cosseja en paljasta vielä, lälläslää! :D 

Tänään sain cyberista tilaamani piilarit!<3 On kyllä ihanat :3 Käytän niitä Takano Masamune ja Amu Hinamori-cosseissa. <3 Yuss, viikonloppuna olisi sitten tiedossa photoshoottausta kun yks mun kaverikin tulee tampereelta asti mun luokse. <3 Tänään tuli taas käytyä rakkaan kanssa kaupungilla rilluttelemassa :3 Rakas osti itselleen H&M:ltä mustan perus T-paidan. Kun hän sovitteli sitä sovituskopissa, niin minä sitten tylsistyneenä peilailin valtavasta peilista joka huoneen päädyssä XD Ai miten niin mulla oli tylsää..? 

Mut anyway, oltiin sit kaupungilla puoltoista tuntia ja sitten lähettiin kämpille. x3 Yh.. oon nyt jonkin aikaa joutunut olemaan blondina ;w; En tyksi yhtään, mutkun en ole viel saanut Erikalta niitä shokkivärejä, että voisin uudestaan värjätä pinkiksi ja kumminkin mun hiukset on aika huonossa kunnossa. Olen vähän värjäily niitä liikaa, niin on pakko pitää nyt pieni tauko. ;3; Ettei vaan tipu hiukset päästä, mulla on muutenkin aika ohuet hiukset. ö-ö 

Joten täytyy vaan kärsiä jonkin aikaa blondina, vaikka positiivista palautetta olenkin saanut. Että blondi sopii mulle, kuulema korostaa kasvojeni piirteitä. XD No itse en kyl tota mieltä ole. Mutta positiiviset palautteet piristää mukavasti päivää<3 

Ens viikolla aukee lipunmyynti frostiin, jee jee<3 Pärinöissä olen sitäkin odottanut x3 Yukiconiinkin pitäis ostaa lippu, mutta eipä ole vielkää auennut verkkokauppa. Piti lokakuussa aueta. -_- Yhyyyh! ;3; Mulla on ihan kauhee kissakuume! Vaikka mul on jo yks kissa, mutta täytyy saada vielä toinen, sellanen söpö kissavauveli<3 :3 Mutta eipä tässä nyt sen enempää, tähän loppuun tulee muutama kuva. :3 

                                                           
Blondaus ei sovi ollenkaan mulle. ;w;

                                                               
Oli tylsää XD
Uudet piilarini<33
                                                        
:DD
  Seuraavaan kertaan mussukat! <33                                                             




sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Jotain höpöttelyä~

Moikkelis nasuseni<3 Mitäs sitä nyt postais tänne? Diippadaapa.. Ainakin odottelen tässä ihan fiiliksissä Halloweenia ja tulevaa Yukiconia~ <3 Halloween, on mitä parasta aika omasta mielestäni, mutta vappu vie voiton! <3 x3 Tuun pelästyttämään kaikki sitten pinkeissä piilareissa~ Pidetään vielä oman rakkaan kanssa ihan kahden kesken omat halloween bileet<3 x33 

Ja yukiconiin mulla onkin cossit päätetty, viime postauksessa mainitsinkin, että mitkä ne cossit on joten en viitsi nyt uudestaan tähän mainita niitä. ouo Mutta ainakin cossiryhmiä tiedossa molempina päivinä<3 Ja eijeijeijeiejeiii... ;w; Tää ei oo reiluu! Mun rakas sai aivopestyy mut Magic Kaito-sarjaan! <3 , ja nyt mulla on kauhee pakkomielle päästä cossaamaan Kaito kidiä! Ja sen cossin toteutan tulevaan frostiin! Toivottavasti faneja sille hahmolle ei ole kovinkaan montaa, koska en halua joutua niiden silmätikuksi. ;w; 

Muutenkin suunnitelmissa on taas paricossi siitä sarjasta, jossa minä lupauduin uhraamaan itseni cossaamaan Nakamori Aokoa ;w; Naishahmo.. >w< , teen tosiaan siitä sen Fem! Kaito kid-version.  Tulen näyttämään aika tyhmältä hameessa, mutta anyway. c: Ja mun muru sitten cossaa ihan kaito kidiä~ x33 Hän kun on muutenkin niin söpö siinä cossissa, hihii! <3 ;u; Itken melkein verta, koska niiiiin söpis kaito kid jonka oon koskaan nähnyt! Ite taas tuun kiroamaan varmasti sen monokkelin kanssa, että miten ihmeessä mä sen väsään. Ressaan jo nyt, että jos en saakaan sitä frostiin mennessä valmiiksi! ;u; Täytyy sit vaan cossata silloin ilman monokkelia. 

Mutta vaihetaanpa aihetta, eli miten musta tuntuu että tänään on lauantai? Varmaan siitä, että olen nyt tänä viikonloppuna mennyt tavallista aikaisemmin nukkumaan ja herännyt tyyliin siin 9-10 aikaa aamulla. ouo Huomenna alkaa taas se ihana arki. -_- Tosi ihana. ;u; Ja ihan kikseissä odotan joulukuuta, koska veronpalautukset <3 Ja silloin pääsen tilaamaan eBaystä muutamia peruukkeja ja yhden cossinkin aion tilata <3 ububububububuu~ Pitäis muutenkin alkaa pikkuhiljaa miettimään, että mitä ihmettä mä ostan joululahjaksi mun murulle ja muutenkin vanhemmille! ;u; Olen tooosi surkea ostamaan lahjoja kenellekkään. 

Enköhän mä jotain keksi, ostan vaikka sit lahjakortit johonkin tiettyyn liikkeeseen. Hrrrrr... talvi on tullut. ;u; Tänään kun käytiin murun kanssa kaupungilla niin olin ihan jäässä vaikka mulla oli vaatetta päällä ihan kiitettävästi. D: Mutta kun päästiin sisätiloihin, niin silloin alkoi hieman helpottaa. x33 

Ei tässä nyt sen enempää tällä kertaa, tähän loppuun vielä laitan pari kuvaa. Järkyttykää niistä! XDD 

                                                                    
Hiukset, ennen shokkivärii~ ouo


Nyt shokkivärin kanssa, hieman on ehtinyt kulahtamaan~

maanantai 14. lokakuuta 2013

Heippa pörriäiset! x3 Enpä ole nyt vähään aikaan ehtinyt/jaksanut kirjoittaa blogia, mutta nyt sain itseäni niskasta kiinni. c: Tänään en mennyt töihin valtavan vatsakivun vuoksi, inhottava tunne kertakaikkiaan! ;w; Pitänee vissii katsoa tarkemmin, että mitä syö tai sitten johtuiskohan se ressistä. ö-ö Maybe. Koska kieltämättä ressaan aika paljon tulevaa conia, eli Yukicon on meikäläiselle seuraava. x3 Molempina päivinä mulla on tiedossa ryhmäcossit. Taas. :D Mutkun, ne on kivoja. ;u; <3 

Cossit suhtkoht ready, mutta pari peruukkia pitää tilata ennen conia, onneksi joulukuussa tulee veronpalautukset, niin sitten on varaa tilata eBaystä. x3 <33 Vihdoikin on taas pinkit hiukset. x3 Tuli tuossa lauantaina laitettuu shokkiväriä päähän <3 Oli kyllä kamalaa olla hetken aikaa blondi, hyi olkoon! ;u; Se väri ei sovi mulle siis yhtään, vaikka jotkut on sanonut että sopii. ö-ö 
Mutta nyt kun on pinkki väri päässä, niin helpotti oloa huomattavasti. <3 x3 Oon myös aika ylpee itsestäni, kun oon kehittynyt huimasti ton tupeerauksen kanssa. :DD *Voittajan fiilis* Hiljaa hyvä tulee. c: 

Tänään tuli rakkaan kanssa puoli vuotta täyteen! <3 Omg, siis miten aika on mennyt nopeesti, välillä tuntuis että ois kiva pysäyttää aika hetkeksi. x3 Mutta kumminkin, on se puol vuottakin aika pitkä aika olla suhteessa, ja pidemmälle on tarkotus jatkaa tätä. <3 Koska en ikinä ees haluakaan erota mun raksusta, se on liian ihana! <3 

Tänään tuli vähän taas kirjattua listaa niistä cosseista mitä aion tässä lähitulevaisuudessa. <3 Ja voin kyl paljastaa, että lista on aika pitkä. ;3; Cosplay on kyllä rankkaa, mutta samalla niin ihanaa! <3 Se on suurin osa elämääni <3 

Voisi tuossa muutaman tunnin päästä mennä kaupungille hoitamaan muutamia asioista. Pitäisi viedä postiin yksi pakettikin. ö-ö Onneksi tämä vatsakipu alkaa hieman helpottaa, mutta sen tilalle on nyt tullut jyskyttävä päänsärky. ;w; C'mon, mua riivataan! D: Eikä mul oo tietenkään särkylääkettä, eikun apteekkiin. ;w; Huomenna on kyllä pakko mennä töihin vaikka oisin kuinka kipee. >:C Tulee niin syyllinen olo näistä sairauspoissaoloista. *sniif* xC

Mutta eipä tässä tällä kertaa sen enempää, nyt hieman kuvia. x3 

Derp. x3
                                                       
Tässä sitä nyt ollaan pinkkipäänä~ x3
                                                             
Yukiconin lauantaille Ciel-cossi. x3 Täytyy vähän tota takkia kaventaa.
                                                                 
Ja sitten sunnuntaille Misaki Takahashi~ x3
   Saapi tulla sitten bongaamaan conissa! >3<                                                            

torstai 19. syyskuuta 2013

Tracon 8 tuli ja meni~~

Nyt ehdin vihdoikin taas kirjoittamaan blogia. ;3; Elikkäs Tracon tuli ja meni, täytyy sanoa, että oli kyllä yksi parhaimmista coneista ikinä<3 Tuli taas paljon uusia kavereita, ja muutenkin mulla on ikävä teitä mussuja! <3 ;u; + conidarrani alkoi. Mutta juuh... elikkäs traconin lauantaina mulla oli Erikan kanssa InuYasha-ryhmä, jossa olin Kikyouna ja Erika oli Inu no taishona, oli muuten upee asu Erika!! <3 Saatiin paljon hienoja ryhmäkuvia, ja meillä oli muutenkin paljon eri hahmoja siitä sarjasta! Photoshootin jälkeen käytiin Erikan kanssa vaihtamassa cossit hostellilla, sillä mua alkoi suoraan sanottuna ahdistaa Kikyou-cossissa. Naishahmot ei ole oikein mun juttu, itse kallistun enemmän miespuoleisiin eli crossplayhin. ö-ö

Loppupäiväksi vaihdoin sitten Cieliin, ostin muuten ko. cossin saman päivän aikana eräältä kaveriltani. :33 Ja se cossi on ihana! <3, ehkä pitää vähän kaventaa sitä takkia, se on kuin teltta mun päällä. Parempi liian iso kuin pieni. =^.^= Loppupäivä sujui muutenkin todella kivasti, oli sitten illalla siinä klo 23.00 aikaan kova väsy. -_- Ilmankos. Sunnuntaina olin sitten drocellina, ja hengailin ihanassa kuromiitissä. Siitä ryhmästä sain uusia tuttavuuksia ja ihania sellaisia<3 Nyt on kova ikävä sitä ryhmää<3 Ja mun rakas cossasi lauantaina williä, W.I.T.C.H-sarjasta ihan kaappicossilla ja sunnuntaina random sebastiania. :3 

Tuli myös ostettua paljon kivaa tavaraa. :3 ostin kuroshitsuji julisteen, mukin, pockyja, kissanhännän ja kaikkea muuta mukavaa! <3 En jaksa kaikkea luetella.  Ja nyt on sitten mun loma loppu, eli paluu arkeen alkoi. Onneksi huomenna on jo perjantai! <3 Täytyy sanoo, että 3 viikkoa on aika pitkä aika olla poissa töistä ja täytyy taas totutella tähän normaaliin päivärytmiin. Mutta kyllä tämä tästä! 

Lauantaina ois sitten meno Heurekaan, jos on vaan rahatilanne sellanen, että voisi lähteä. Ensi viikolla on sitten the gazetten keikka jota oon odottanut jo ihan pärinöissä!! <33 Jee jee!! Hurrrr, syksy on sitten tullut, älyttömän kylmä tuolla ulkona. Itse palelin jo töissäkin, koska siel oli kuin alaskassa. ;3; En tiedä, että mistä johtui. ö-ö Toivottavasti en ole tulossa kipeeksi. Koska se on yhtä helvettiä mulle ja varmasti monelle muullekin. ;w; 

Mutta enpä tänään jaksa kirjoittaa tämän pitempää päivitystä, joten lisään tähän loppuun hieman kuvia Traconista. ~~ 

                                                
Inuyasha & Kikyou (minä itse)

                                                        
Kuroshitsuji-ryhmä~~ Itse olin Drocell. x3
                                                                
Ciel-cossini<3
                                                                      
InuYasha-ryhmä<33
                                                                     
Lizzy & Drocell (minä) ö-ö
See ya!

           

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Heipodei possuseni~ <3

Iiiiik, Tracon lähestyy~ ei voi muuta sanoa kuin PANIIKKI! Vaikka mulla on cossit valmiina, mutta silti panikoi aina kun joku coni lähestyy. ;3; (Vaikka ei oo edes eka coni kyseessä) Tämä on mulle toinen Tracon! <3 Viime vuonna Tracon oli mulle yksi parhaimista coneista, niin toivottavasti tänä vuonna on kanssa<3 Ainakin se on parasta, että menen mun murun kanssa sinne, ensimmäinen iso coni johon mennään yhdessä! ;3; Ja mikä parasta, lauantaina mulla ja murulla tulee 5 kk täyteen <3 Muutenkin murun lisäksi vietän Traconin mitä mahtavimmassa seurassa <3 Kiitos jo etukäteen~ ;w; 

Tänään sain vihdoikin maalattua erään lipaston, joka piti maalata aikoja sitten mutta enpä saanu pieraistua mistään lisäaikaa, mutta näin lomalla sitä sitten oli. x33 Lipasto olikin uuden maalipinnan tarpeessa~ Ja hieno kyllä tuli, täytyy sanoa. Huomenna täytyisi sitten hieman siivoskella, kun tää kämppä on ihan pommin jäljiltä XDDD Toivottavasti viikonloppuna olisi hienot ilmat Tampereella, jotta voisi olla mahdollisimman paljon ulkona Traconissa, viime vuonna oli vähän pilvistä ja sateista. (Sain muutenkin silloin lievän flunssan, kun hypin vähäisissä vaatteissa ulkona.) Tänä vuonna oon ollu sekä frostissa, että desussa flunssaisena ja ääni käheänä. ;3; NOT COOL AT ALL! Nyt Traconissa haluaisin olla terveenä! Kiitos. ;w; Jotta pääsen laulamaan karaokea + nauttimaan conista! 

Taisin viime kerralla mainita, että vielä 30 pvä tätä kuuta on tiedossa The GazettEn keikka Helsingissä! <3 ;3; *itkee onnesta.* Tulevat vihdoikin Suomeen keikkailemaan! öuö Toivottavasti mulla jää sen verran rahaa Traconin jälkeen, että pystyn maksamaan matkat Hesaan, on se ihanaa matkustaa aikuisen hinnalla. ;w; Junaliput on muutenki kallistunut ihana sikana~ Suaatana. 

Mutta jätän ragetuksen nyt tällä kertaan tähän, joten ensi kertaan taas! <3 

perjantai 6. syyskuuta 2013

Tracon, here I come~~ + muuta turhaa XD

Ububububububuuu, conipaniikki ;w; Ei tyksi yhtään, kun ressaan koko ajan Traconin suhteen~~ Vatsa koko ajan sekaisin.. ja en yhtään tiiä ees että miks jännitän kun ei oo ees eka coni kyseessä. D: Kertokaa mulle, että miksi... Mulla on kaikki cossitkin valmiina, paitsi yhtä peruukkia pitää vielä vähän muokata. öuö Parasta tulee olemaan se, että mun murun kanssa Tracon on eka coni, johon mennään yhdessä <3 

Mites teillä immoiset..?? Joko conipaniikki on iskenyt? Vai olenko ainoa...? >3< Toivottavasti en ole. öuö Pitäis hieman muutamia tansseja harjoitella, kun Tuomaksen kanssa aiotaan tanssia vähäsen. Ainakin Happy Synthesizer, Caramelldance (parapara versio), Ieavan polka ja jotain muutakin :33 Itse meen murun kanssa jo pe-iltana Tampereelle. >3< + hoidan yhdet bisnekset siel juna-asemalla, ennen kuin mennään muwun kanssa hostelliin. öuö 

Traconin lauantaina mulla onkin sitten Erikan kanssa InuYasha-ryhmä, jossa mie oon Kikyouna ja Erika on Inu no Taisho~~ Joten saapi tulla sitten moikkaa meitä ja meidän ryhmää ja kuviakin saa tulla ottamaan x33 Itse olen tosin vaan muutaman tunnin Kikyouna, kunnes sitten vaihan Ciel Phantomhiveen, jossa palloilen loppupäivä etsiskellen kadonnutta hovimestariani. >3< Mokomakin jätti Bocchanin yksin! ;u; Varmaan kaikein eniten ootan iltabileitä, koska Karmia esiintyy siellä! <3 Toivon, vaan että sen saa mitää kohtausta, kun viime conissa mulla tuli sellainen pieni ahdistuskohtaus. Pidin vaan matalaa profiilia siitä, niin kukaan ei huomannu mitään. ~~ Ja astmaatiikolle, ei kiva jos tulee jokin kohtaus, täytyy vaan muistaa ottaa astmapiippu mukaan. 

Sunnuntaina sitten olen Drocell Cainz ja mut bongaa Kuroshitsuji-ryhmästä! :33 Joten saa tulla halimaan ja kuvaamaan, mutta kysythän luvan. Sillä mä inhoon sitä jos vaan randomisti käydään kiinni kaulaan, viime vuonna chibiconissa yks randomi tuli takaapäin ja kävi kaulaan kiinni, niin sen jälkeen mulle on tullut pieni pelko, koska silloin säikähdin ihan saatanasti!! ;w; Joten PLIIIIS, älkää tulko yllättäen takaapäin, eli tulkaa aina edestä päin että näen teidät ja kysykää lupa. :33 Muuten Drocell muuttaa tuhmat ihmiset nukeiksi, muahahahahha! :33 Mun jalat tulee varmasti tekee kuolemaa ja päkiöihin tulee isot vesikellot. Oikee tappokengät!! Noh, rakkolaastaria mukaan, niin enköhän pärjää joten kuten, tai sitten kuljen jossakin välissä sukkasilleni. -_- Pakko, jos tekee kovin kipeetä niillä kengillä jossa on vielä pienet korot. ;w; Muutenkin täytyis ostaa uudet kengät siihen cossiin, jahka löytyy hyvät. 

Tänään tuli sitten muutenkin vähän käytyä kaupungilla murun kanssa<3 :33 Ostin glitteristä 6 värikästä hiustenpidennystä ja sitten sellasen kivan kaulakorun :3 Ja löysin myös kivat sandaalit Kikyou-cossiini jotka maksoi vaan euron!! Eli todella hyvä ja halpa löytö<3 Vaikka eipä niille paljon tule käyttöä kun olen aikeissani myydä Kikyou-cossini poies Traconin jälkeen, sillä se hahmo ei vaan yksinkertaisesti sovi mulle ja en muutenkaan tykkää YHTÄÄN siitä hahmosta. Ja en tajuu, että miksi cossaan sitä nyt Traconissa. -_- Mutta tilalle sitten tulee Sesshomaru, sillä se on mun lempihahmo koko sarjasta Inuyashan lisäksi <3 :3 Ja pyrin nyt ensi vuoden Kikuconiin saamaan sen, jotta voin erikan kanssa paricossata~~ <3 

Uwuwuwuwwuwu, marraskuussa olis sitten tiedossa Chibicon, Oulussa. Mennään murun kanssa pitämään luentoa, jebajee~~ Ja sitten ensi vuonna uusi conivuosi alkaa kitaconilla ja frostilla! (: Kitaconissa pidämme  myös luentoa, eli sama luento tulee sinne minkä pidämme chibissä. öuö Ärsyttää hieman, kun nyt ensi vuonna frostbite on K-18 ja moni mun conikavereista tai melkein kaikki on alaikäisiä, ja kun mulla piti olla just frostissa iso Kuroshitsuji-miitti, niin arvatkaan vaan että onnistuuko se..?? No ei tietysti.. joten se siirtyy sitten vuodelle 2015. Yritän kumminkin nyt tulevassa Frostissa saada edes pienen ryhmän kasaan >3< Ite kun cossaan koko frostin ajan Kuroshitsujista. x33 

Ja mun cossilista kasvaa koko ajan!!!! En tyksi yhtään, koska pelkään ja ressaan, että jos en saa/ehdi/pysty toteuttamaan niitä kaikkia! ;;__;; No mutta cosplay on sellasta... mutta joo, lopetan tän romaanin kirjoittamisen. Joten öitä<3 :33 Lisään vielä muutaman kuvan!

                                                             
Eikö olekin ihania? <3 ;w;
                                                          
Vaaleet hiukset ei sovi mulle~~ ;u;
                                                         
Käytin vähän inspiraatiota~~ x33

                                                        
 

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Hi everybody! :3 Ohhoh, kello on jo puol kaheksan kohta puoliin~~ öuö Mihin tää yö taas meni? Tuota tuota.. valvomiseen ja luennon tekoon. :3 En viittinyt väkisinkään nukkua. ;w; muutenkin unirytmi ihan sekaisin, onneksi lomaa on viel pari viikkoa :) Enkä muutenkään ois pystynyt nukkuu koska menkkakivut! ;u; Not cool at all~~ Joka paikkaa särkee ja särkylääkkeistä ei oo apua. ;n; Mutta mitähän sitä tänään keksisi..? öuö Oottelen nyt ainakin, että tuo super suloinen otus heräisi~~ x33 Täytynee vissiin ainakin jatkaa luennon tekoa, että se valmistuu chibiconiin mennessä. (: 

Eilen tuli otettua muutama ihQu teinipeili-kuva, koska tylsyys ja tekemisen puute. öuö Sitten käytiin murun kanssa filmtownissa vuokraamassa leffoja, taas. Ainakin VIP-asiakkaana saan edullisesti vuokrattua. hihii<3 :3 Täälläpäs on nyt hieman sumuinen aamu kun äsken ikkunasta ulos kurkistelin. *stalkkeri* No en nyt sentään! öuö Voisi ottaa ennen Traconia kolmannen värinpoiston~~ Mitä luulette..? :3 Hihii, saan taas ostettua Traconista ihania kuroshitsuji aiheisia tavaroita<3 Ja tarkoitus ois etsiä myös jotain vampire knight aiheista tavaraa. <3 

Jestas tätä särkyä.. kuolen vielä D: *valitusta* Kestänköhän sitä muutaman päivän kestävää kipua aina näin naistenvaivojen aikaan...?? Tosi haastellista ja vaikeeta mulle.. ;w; Ja mua häiritsee toi sumu tuolla ulkona, se vaan lisääntyy. Tulee ihan kylmät väreet kun katon tonne ulos, ei siellä oo kuin jotain +5 astetta. öuö 

Ja mä haluisin ottaa toisen kissan!! Mutta en sit tiiä että viitsinkö, koska tosta yhdestä karvapallosta on jo tarpeeks vastuuta~~ ;n; No kattoo nyt, jos sitä myöhemmässä vaiheessa ottaiskin toisen karvapallon<3 *heikkoina kissoihin* 

Ensi viikolla tuleekin olemaan mitä mahtavin viikonloppu, tai ainakin toivon niin! Eli Tracon<3 Toinen tracon mulle. x33 Toivottavasti en saa mitään kohtausta, siis astmakohtausta ja desussa mulle tuli yhes vaihees sellanen ihan pieni ahdistuskohtaus. ;w; Toivottavasti nyt ei tulis, koska ne ei oo kivoja ja kelleppä ei olisikaan. ;n; 

Mutta juu, tähän loppuu vähän kuvapostausta!!! <3 

                                                     
x33
                                                         
Teinipeili :33
                                                        
öuö
                                                                 
Meow~~ Mun lapsi<333




lauantai 31. elokuuta 2013

Heipsan nasut! Olipa todella ihana nukkua tänään neljään asti iltapäivällä, ja syy siihen oli se, että näin painajaisia viime yönä, kahta eri sorttia, sitten kun heräsin peloissani niihin niin valvoinkin viiteen asti aamulla, koska en uskaltanut heti nukahtaa uudelleen herättyäni. ;w; Vaikka muru nukkui mun vieressä. öuö

Herättyäni neljän aikoihin niin kävin suihkussa ja sitten juttelin murun kanssa jotain hömpän pömppää ja sitten hän huomas facebookissa Antin tilapäivityksen, että "kohta klo 16.30 soi Hyvinkäällä. Ja kuulema tietojeni mukaan ilmainen tapahtuma", katoin kelloa ja se oli 16.25, niin siinä kiiressä sitten murun kanssa ruvettiin laittautumaan. x33 Mulla oli tosin hiukset märät niin laitoin vaan pinkin madoka peruukin päähän ja meikkasin naamani ja puin päälleni, muruni kans laittoi peruukin päähän. :33 Sen jälkeen lähdettiin nopeesti keikkapaikalle, ehittiin viideksi sinne. ~~ Antti lauloi kuuteen asti. :33 Sain kuvattua videoitakin kivasti<3 

Oon aika nolo, kun meinasin alkaa itkee Läpi jään- biisin aikana. ;w; Se on vaan jotenkin niin herkkä. uwu >3< Mutta sain lopulta pidäteltyä kyyneleitä, oon aika ylpee siitä. x33 Ainakin kotosalla kun kuuntelen sitä biisiä niin alkaa kyyneleet valumaan ihan huomaamattani. ;n; Saatiin vielä murun kanssa Antin nimmarit<3 Meinasin tosin kaatua, koska kaikki töni siinä pöydän edessä jossa, jotkut tädit niitä nimmareita jakoi. öuö Joten oli kiva loppu ilta!! <3 Ja Antin facebook-tiläpäivityksen myötä päädyttiin kuuntelemaan häntä willatehtaalle. :33 Joten KIITOS ANTTI<3 

Täksi päiväksi on sitten luvattu kaatosadetta, joten ei ainakaan ulkona kuljeskella. Sateenvarjon alla on tosi tympeää kävellä~~ Illalla tosin pitää käydä palauttamassa pari leffaa filmtowniin. ö__ö Käytiin murun kanssa vuokraamassa keikan jälkeen vähän leffoja. :33 Komediaa ja kauhua. <3 

Hehkutusta, vajaa parin viikon päästä Tracon! <3 Pääsen näkemään kaikkia rakkaita höpsöjäni<3 Ja toivon todella, että minun rakas little sister Miuku-chan pääsisi sinne<3 Tahdon nähdä sut!! <3 Kuten myös criskin tahtoo~~ :33 Toivottavasti selviin hengissä lauantaina sen muutaman tunnin kun oon Kikyou-cossissa. ;w; *tuskaa* 

Mutta nyt hieman kuvia! :33

                                                       
Antin nimmarit<3
                                                   
Hups!! :33
                                                          
"Grell-ilme"-ilme ;)
                                                          
"Hello there" XD
                                                                   
Poseeraus ei ole oikein mun juttu~~ >3<
Seuraavaan kertaan!! See ya<3